keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kasvojenpesu

Iloisia uutisia kantautui Kaarinan jäähallista kun Tps-KaKipo White aloitti kunnianpalutuksen pesemällä kasvojaan VG:n kanssa lukemin 3-3. Kuva ilmentää sitä helpotuksen tunnetta illan maalivahdin Roope Rantalan kasvoilta kun pettymyksen kyyneleet huuhtoutuivat pois. Jälkeenpäin pelaajistosta tuli hieman mutinaa, kun huolto oli pessyt frotee-pyyhkeet ilman huuhteluainetta ja herkkä hipiä ei tästä tykännyt. Huolto kommentoi tapahtunutta "Ainakin saatiin terve puna kasvoille"

Päävalmentaja Jakkke Irmola oli koonnut illan koitokseen yhteen jo ennekin toimineen huippukentän Koivu-Löfgren -Kulmala, joka aiheutti jälleen päänvaivaa niin katsomoon kuin toimitsija-aitioonkin. Pelissä nähtiin myös uutta Jaken luomaa taktiikkaa kun Tepsi pelasi pitkiä vaihtoja kuudella pelaajalla.

Jakke, pelasitte paljon kuudella pelaajalla, mistä moinen?

-Monestihan koti-yelisö on se "kuudes" pelaaja, mutta itse olen miettinyt että kuudennen pelaajan voisi tuoda suoraan jäälle, myös peliajan ja vastuun saa jaettua tasaisemmin kun heittää aina välillä extra-pelurin jäälle.

VG ei tästä kuitenkaan häkeltynyt vaan iski 2-2 tasoituksen, Tepsin kuusikko vastaan.

-Kuudes pelaaja pitää nähdä mahdollisuutena ja sitä tullaan käyttämään vielä paljon ja menestyksellä, jos jossain pelissäpitää ottaa muutama taka-isku niin sitten otetaan. Kauden lopussa palkinto odottaa.

Kuinka tästä eteenpäin, seuraavaksi onkin pitkä vierasmatka Poriin?

-Olenkin jo puhunut joukkueenjohdolle, että lähdetään Poriin jo pari päivää aikisemmin. Pori on kuitenkin sen verran kaukana, että pari yötä hotellissa ja pojat olisivat iskussa, muuten iskee jet-lag.

Kuinka jojo ja rahastonhoitaja on tähän suhtautunut?

-Niin, se onkin ongelma, budjetti on tiukoilla, ja kun siirtotakarajalla ei saatu ketään myytyä kun kaikilla on No Trade-pykälä sopimuksessa, niin minkäs teet.

Onko tosiaan että kaikilla pojilla on NT-pykälä?

-Joo, näinhän se on. Näillä mennään niinku sanotaan.

Ottelun onnistujiin kuului Atte Kulmala joka repi raastoi ja upotti myöskin loppulukemat 3-3.

Atte, ohjasit ilmasta yv-pyörityksen päätteeksi tasoituksen, mitkä mietteet jäivät pelistä?

-Paljon oli paikkoja ja niistä olisi pitänyt latoa osumia joka jätkän. VG roikkui kuilun partaalla pitkän aikaa ja peli olisi pitänyt tappaa 2-0 tilanteessa. Yv-toimi kun kaksi maalia saatiin, mutta jostain se vielä mättää.

VG istui aika paljon jäähyllä, oliko tuomaripeli onnistunutta?

-Instigator-jäähy jää vieläkin viheltämättä liian usein.Voiko läpiajossa enää selvemmin koukata ja ottaa instigator-kakkosen kuin vetämällä Tiituksen jalat alta? Ottelun viheltäneet pillipiiparit tekivät VG:. valmentajan varmaankin tyytyväiseksi antamalla koukkaajalle kakkosen, mutta säännön 46.11 mukaan pelaajan olisi pitänyt saada instigator-kakkosen lisäksi kymppi.

Jatkosarjassa on vihelletty lähes 200 koukku-jäähyä tällä kaudella, vain 30 tapauksessa instigator-kakkonen ja kymppi on sääntöjen mukaan annettu läpiajossa. Tuomarit eivät anna instigatoria tapauksissa, joissa koukkaamisella on pilattu läpiajo.
Kuulopuheiden mukaan instigatorin muutaman kerran pelaajalleen saaneet seurat ovat menneisyydessä lähettäneet filmin tapahtuneesta valituksen kera liitolle ja ko. tuomareitten toimintaa on tarkastettu jokaisella kerralla, kymppi pyyhitty pois kirjoista.
Tuomarit eivät tunne saavansa tukea liitolta tällaisissa tapauksissa eivätkä siten enää vihellä koko jäähyä.

Seuraavaksi matkataan Poriin, onko joukke valmis?

-Täyttä pistepotti haetaan, en halua jäädä lohkon viimeiseksi. Jos meidän kenttä pidetään kasassa myös Ässiä vastaan, niin jälki on tuhoisaa.

Pistepörssi 6:n ottelun jälkeen

1.Aleksi Kulmala 0+8=8 -7
2. Atte Kulmala 5+2=7 -10 12min
3.Joona Reunamäki 5+1=6 -2
4.Juhani Tossavainen 2+4=6 -14
5.Dan Löhgren 2+3=5 -9
6.Aaron Salmivirta 3+1=4 -12 8min
7.Tiitus Tuominen 3+0=3 -7
8.Aaron Lounaja 1+2=3 +4
9.William Leskelä 0+3=3 -17 4min
10.Veeti Tulonen 1+1=2 -8 20min
11.Antti Koivu 1+1=2 -3
12.Jaakko Laitinen 0+2=2 -17 4min
13.Aleksi Aalto 0+2=2 -1
14.Axel Irmola 0+0=0 -5 2min
15. Juuso Suhonen 0+0=0 -10 2min

Maalivahdit

Aku Wikström 104/128 81,25%
Roope Rantala 84/106  79,24%

Ei kommentteja: