NHL-maalivahteja pidettiin varsinkin aikaisemmin lajin erikoisina lintuina ja pelaamiseen liittyi kaikenlaisia taikauskoisuuksia. Montreal Canadiens-legenda Ken Dryden kirjoitti, että jos vietät jonkin aikaa jääkiekkojoukkueen kanssa näkemättä pelaajia kertaakaan jäällä, ei mene kauaakaan, kun pystyt kertomaan, ketkä pelaajista pelaavat maalivahteina.
Jotkut NHL-vahdit eivät vieläkään puhu pelipäivinä. Ei ollut mikään sattuma monen mielestä, että paljon kohua aiheuttaneen valkoinen talo-jupakan syypää viime viikolla oli juuri maalivahti.
Vanhassa Original Six NHL:ssä joukkueilla oli käytössään vain yksi maalivahti. Jokainen kuudesta NHL-vahdista oli jonkinlainen legenda omine erikoisuuksineeen. Surullisen hahmon maalivahti Terry Sawchuk oli raivopää, joka heitteli luistimiaan päin toimittajia. Jacques Plante oli kotoisin niin köyhistä oloista, että hän kutoi itselleen vaatteita pukukopissa. Glenn Hallilla oli tapana oksentaa ennen jokaista ottelua.
Myöhemmin Gary ”Suitcase” Smith kävi suihkussa jokaisella erätauolla. Patrick Roy heilutti päätään, puhui tolpille ja hyppi yli puna- ja siniviivojen kaukalon läpi luistellessaan. Roy ei puhunut pelipäivinä. Kerran Colorado Avalanchen aamuluistelun jälkeen ranskankielisen Radio Canadan toimittaja lähestyi Royta tämän omalla äidinkielellä Edmontonissa. Roy viittoili sanaakaan sanomatta Avsin PR-ukko Jean Martineaulle, joka heitti toimittajan ulos.
Dominik Hasekia pidettiin erikoisena lintuna. Eddie Belfour taas oli paljon erikoiskohtelua vaatinut ykkösvahti, joka toimi omalla tavallaan.
- – -
Kaikista omituisista maalivahdeista omituisimpana pidetään 1970-luvulla pelannutta Giles Grattonia. Gratton pelasi vain neljä kautta ammattilaisena. Kaksi kautta WHA:n Toronto Torosissa ja osia kahdesta muusta kaudesta NHL:n St. Louis Bluesissa ja New York Rangersissä.
Lyhyestä urastaan huolimatta huippuvärikästä, vain 47 NHL-ottelua pelannutta Gilles Grattonia ei ole koskaan unohdettu. Hänen nimensä tuodaan aina esiin keskusteluihin, kun puhutaan entispäivien NHL-vahtien omituisuuksista, sillä omituisuuksissaan hän oli täysin omassa sarjassaan.
Gilles Gratton oli hulluista jääkiekkomaalivahdeista kaikkein hulluin.
Gratton oli alunperin Buffalo Sabresin varaus (5.kierros, 69.) kesän 1972 NHL draftissä. NHL:n sijasta Gratton teki erittäin rahakkaan sopimuksen kilpailevan WHA-liigan Toronto Torosin kanssa. Viiden vuoden, $645,000 sopimus, johon sisältyi joka toinen kausi miehelle annettu kanarianlinnunkeltainen Porsche 911-S Targa.
Gilles Gratton ei edes yrittänyt perustella palkkioitaan. ”Kenellekään ei pitäisi maksaa niin paljon kuin minulle maksetaan”, hän sanoi toisella ammattilaiskaudellaan The Canadian-lehden toimittaja Roy MacGregorille.
”Oikeassa työssä mitattuna en ole minkään arvoinen. En auta ketään, en valmista mitään. Mitä minä teen maailman hyväksi? Pysäyttelen kumia, mitä hyötyä siitä on ihmiskunnan evoluutiolle?”.
Pitkätukkainen ja pitkäpartainen Gratton oli erilainen jääkiekkoammattilainen. ”Minun päämääräni on se, ettei minun koskaan tarvitse mennä tavallisiin töihin. Jääkiekko antaa minulle siihen mahdollisuuden. Pelaan niin kauan, kunnes saan kasattua niin paljon rahaa, että voin laiskotella koko loppuelämäni. Kun jääkiekko loppuu, minä häivyn.”
”Grattoony The Loony”:ksi nimetty maalivahti ei rakastanut jääkiekkoa eikä peli ollut hänen ainoa mielenkiinnon kohteensa elämässä. Kerran hän sanoi haastattelijoille haluavansa pelata vain joka kuudennen ottelun.
”Jääkiekko antaa minulle vapaa-aikaa ja paljon rahaa, mutta vihaan sitä”, hän sanoi. ”Pidän voittamisesta, myönnän sen, mutta vihaan kipua ja kaikkia typeryyksiä. Viimeisen kahden vuoden ajan olen jo halunnut lopettaa ja mennä kotiin Montrealiin. Joskus mietin, miksi minä olen tässä kaukalossa kiekkojen kohteena kun voisin olla kotona nauttimassa elämästä? Enkä osaa vastata omaan kysymykseeni.”
Gilles Gratton halusi päästä pois jääkiekosta toteuttaakseen muita ideoitaan elämässä. ”Jos en voisi pelata enää, tuntisin vapautuvani”, hän sanoi.
Muitten jääkiekkoilijoitten viettäessä aikaansa investoiden rahojaan, esiintyen erilaisten tuotteitten mainostajina, toimien jääkiekkokouluissaan ja ajatellen aina jääkiekkoa, Gilles Gratton opiskeli tähtitiedettä ja soitti pianoa ja kitaraa. Kesäisin Montrealissa hän ei koskaan opettanut kiekkokouluissa, hän soitteli monta tuntia päivässä kavereittensa yhtyeessä harjoitellen.
Astrologia oli asia, jonka Gratton otti todella vakavasti. Runkosarjakauden 1976-77 lopussa New York Rangersin ykkösmaalivahtina pelannut John Davidson loukkaantui Vancouverissa eikä ennen seuraavaa Los Angelesissa pelattavaa peliä ollut aikaa lennättää paikalle maalivahtia farmijoukkueesta.
Ottelu LA Kingsiä vastaan oli Rangersille erittäin tärkeä, sillä se voisi ratkaista playoffpaikan. Tässä tilanteessa Gilles Gratton kertoi Rangersin valmentaja/GM John Fergusonille, ettei hän voinut pelata sinä iltana. Tähtitaivaan kappaleet eivät olleet oikeilla paikoillaan, Gratton ei tuntenut oloaan psykologisesti valmiiksi.
Vanhan koulun jääkiekkomies Ferguson sai kuulla uskomattoman selityksen suoraan maalivahdiltaan.
Rangers ei onnistunut ottamaan playoffpaikkaa.
Gilles Gratton uskoi vahvasti uudelleensyntymisoppiin. Kaksi eri meediota oli kertonut hänen olleen yhdessä edellisistä elämistään espanjalainen sotilas, joka oli kuollut taistelussa kylkeen iskettyyn vihollisen miekkaan. Joskus ottelujen aikana hän uskoi tuntevansa kipua kyljessään kesken pelin.
Tuo kipu iski aina samaan paikkaan. Gratton oli vuorenvarma siitä, että kivun oli aiheuttanut tuo kylkeen edellisessä elämässä tullut miekanisku. Siinä oli miettimistä joukkueen huoltajille ja lääkärille.
”Olen nähnyt sen mielikuvituksessani”, Gratton kertoi The Hockey Newsille. ”Olinko minä ritari? Ei, olin vain tavallinen sotilas. Minut tapettiin lävitseni lyödyllä miekaniskulla.”
Toisen teorian mukaan hän uskoi olleensa espanjalainen pyöveli, joka mestasi kansalaisia kivittämällä. Joskus kesken jääkiekko-ottelun hän luuli kiekkojen tulevan kohti kuin nuo kivet, nyt kostona edellisestä elämästä.
Gilles Gratton uskoi, että maalivahtina pelaaminen oli jonkinlainen rangaistus hänen aikaisemmissa elämissään tekemistään synneistä. ”Kiekkojen pysäytteleminen materiaalisessa maailmassa saattaa näyttää naurettavalta myöhemmin kun pääsen näkemään, mitä tapahtui aikaisemmin.”
Gratton ei ymmärtänyt, miksi ihmiset ihailivat hänen taitojaan kiekkojen pysäyttelemisessä. Hänen mielestään se oli naurettavaa. ”Maailma on epätasapainossa ja minä olen jäänyt siihen kiinni”, hän sanoi.
”Joskus minusta itsestäni tuntuu kuin olisin epätasapainossa. Olen pelaamassa ja kesken peliä pääni alkaa pyöriä ja menetän järkeni. En ymmärrä miksi olen tässä paikassa juuri nyt. Mitä minä oikein olen tekemässä? Katson ympärilleni ja näen kaikki nuo hullut eläimet katsomossa katsomassa minua. Miksi? Ja sitten katson päälläni olevia omituisia varusteita. Ja kaikki muut kaverit jäällä, minkä takia he taistelevat pienestä kuminpalasesta?”.
”Välillä minun on pakotettava itseni keskittymään peliin. Jos osaisin keskittyä olisin paras maalivahti missään.”
Gilles Gratton yritti keskittyä ensin huikkaamalla kolme olutta ja valium-pillerin ennen nukkumaanmenoa joka ilta, mutta sitten hän lopetti oluenjuonnin. Myöhemmin WHA kielsi valiumin. Sitten hän siirtyi transsendenttiseen mietiskelyyn, joka teki hänestä vieläkin omituisemman.
Sitten hän opetteli käyttämään hermostuneisuuttaan hyväkseen, uskoen, että hän pelasi paremmin hermostuneena.
Alastomana viuhahteleminen oli yksi 1970-luvun villityksistä ympäri maailman, etenkin opiskelijanuorison keskuudessa. Gilles Gratton tuli kuuluisaksi omasta viuhahtelustaan Torontossa. Kerran harjoitusten jälkeen hän luisteli jäälle alastomana pukeutuneena vain kuuluisaan maskiinsa.
Gratton suunnitteli jäällä viuhahtamista myös uransa viimeisen, Los Angelesissa pelatun NHL-ottelun jälkeen, mutta tähdet eivät olleet tuona iltana oikeilla paikoillaan taivaalla. Suunnitelma sai jäädä.
Gratton oli taitava pianisti. New Yorkissa nuori quebeciläinen maalivahti asui Rangers-ikoni Rod Gilbertin luona Manhattanilla. Gilbertillä oli piano talossaan. Gratton ihmetytti isäntäänsä soittaen kanadalaisen Andre Gagnon-nimisen klassisen pianistin pitkäsoittolevyn alusta loppuun ilman nuotteja.
Gratton sanoi, ettei hän koskaan ollut käynyt pianotunneilla. Hän oli täysin itseoppinut.
Gilles Gratton oli kuuluisa myös maalivahdinmaskistaan. Hän sanoi lukeneensa National Geographic-lehteä kerran lentokoneessa ja nähneensä lehdessä kuvan tiikeristä. Gratton pyysi tunnettua maskienmaalaaja Greg Harrisonia tekemään hänelle maskin kuvan tiikerin mukaan.
Grattonin maskista tuli yksi kuuluisimmasta NHL-maskeista. Virheellisesti sen uskottiin kuvaavan leijonaa ja olevan jotenkin tekemisissä Grattonin horoskooppimerkin kanssa, mutta mies itse sanoo sen kuvaavan tiikeriä.
Gratton laittoi tiikerimaskin ensimmäistä kertaa päähänsä St. Louis Bluesia vastaan pelatussa ottelussa kaikkien yllätykseksi vasta verryttelyn jälkeen. Ennen ottelun aloituskiekon pudottamista, tuomari ja vastustajajoukkueen pelaajat luistelivat katsomaan tätä erikoista maskia. Sitten vasta peli alkoi.
Gilles Grattonin sanottiin murisevan tiikerimaskinsa takaa vastustajille. Yhden tarinan mukaan kerran tappelussa hän sähisi sieltä kuin kissa. Gilles Gratton piti maskeista, jotka heijastivat maalivahtien omaa persoonallisuutta.
Vain 24-vuotiaana viimeisen NHL-pelinsä pelannut Gilles Gratton oli erittäin hyvä maalivahti, mikä jää useimmiten kaikkien hulluuksien varjoon. Hän oli niin hyvä, että Neuvostoliittoa vastaan kahdeksan ottelun pelisarjan syksyllä 1974 pelannut WHA valitsi hänet Gordie Howen ja Bobby Hullin johtaman All Stars-ryhmänsä kolmosvahdiksi Gerry Cheeversin pelatessa ykkösenä ja Don McLeodin kakkosena.
Team Canada 74:n manageri, Edmonton Oilersin perustaja Hurja-Bill Hunter käski Grattonin ajamaan pois pitkä partansa sanoen, ”Kumpi on sinulle tärkeämpää, kotimaa vai partasi?”.
Gratton vastasi tietenkin parran olleen tärkeämpi, mutta suostui ajamaan sen valmentaja Billy Harrisin pyydettyä tekemään niin henkilökohtaisena palveluksena. Muuten Grattonin aika maajoukkueessa olisi päättynyt tietenkin siihen paikkaan.
Kanadan vieraillessa Helsingissä Gratton valokuvattiin kansainvälisen uutistoimiston toimesta vain pyyhkeeseen pukeutuneena kysymässä tietä hotellin saunaan. Kuva herätti paljon huomiota Kanadassa. Suomalainen saunakulttuuri oli varmasti nakuiluun erikoistuneen hullun maalivahdin mieleen.
Mielenkiintoisesti, Gilles Gratton palasi Neuvostoliittoon vuonna 1976 kolmeksi viikoksi opiskelemaan maalivahtipeliä Vladislav Tretjakin valmentajilta.
”Hän oli lahjakkain maalivahti, jonka kanssa koskaan pelasin samassa joukkueessa”, sanoi Rangers-legenda Rod Gilbert Grattonista. Parempi kuin Ed Ciacomin. Kun hän oli pelipäällä, kukaan ei ollut häntä parempi. Yritin tehdä yksinläpiajomaalin häntä vastaan harjoituksissa 20 kertaa peräkkäin onnistumatta.”
”Kukaan ei ole tehnyt sitä minua vastaan harjoituksissa, Ciacomin, Jacques Plante ja Terry Sawchuk mukaanlukien. Mutta Gratton teki.”
”Gilles on lahjakkain nuori maalivahti jääkiekossa”, sanoi Toronto Torosin valmentaja Billy Harris. ”Hänellä olisi potentiaalia tulla paremmaksi kuin kukaan nuorista vahdeista, ellei hän olisi niin uskomattoman erilainen.”
Gilles oli niin erikoinen ja omituinen, että hänen läsnäolonsa oli lopulta enemmän ongelma joukkueille, joissa hän pelasi. Jos hän oli pelipäällä, hän voitti pelejä joukkueilleen. Jos vanhat Espanjan sotien aikaiset miekaniskut yhtäkkiä vaivasivat tai jos kuu ja jupiter olivat väärissä paikoissa, hän saattoi luovuttaa pelin yhtäkkiä.
Torontossa valmentaja Billy Harris ymmärsi erikoista hullua maalivahtiaan. Harris oli tuntenut Grattonin junnuajoista lähtien ja tiesi tämän lahjakkuuden.
”Gilles oli aina myöhässä harjoituksista tai hän ei halunnut joskus harjoitella ollenkaan. Minun oli vain annettava hänen olla, koska minulla ei ollut muutakaan mahdollisuutta”, sanoi Harris.
”Hän oli maalivahti, jonka varassa koko joukkueemme menestys oli ja hän vei meidät playoffseihin kahtena keväänä peräkkäin joukkueen tärkeimpänä pelaajana. Tiesin aina, että jos arvostelisin häntä liikaa olisi hyvin mahdollista, että hän pakkaisi kamansa, häipyisi eikä pelaisi jääkiekkoa enää koskaan.”
Myöhemmin Torosin annettua potkut Harrisille, Gratton kieltäytyi pelaamasta seuranneessa ottelussa. Syyksi hän antoi sen, että kuu oli sinä iltana väärällä puolella taivasta, ei oikeassa linjassa Jupiterin kanssa. Myöhemmin Gratton myönsi tämän olleen protestointi valmentajan potkujen vuoksi.
Kauden 1975-76 alussa St. Louisissa Gilles Gratton sanoi kärsivänsä vatsakivuista ja jätti joukkueen kahdeksi viikoksi palatakseen Montrealiin hoitoja varten. Hänen selityksiään ei otettu vakavasti ja myöhemmin ilmeni Grattonin olleen huonoissa väleissä valmentaja Garry Youngin kanssa.
Gratton syytti valmentajaansa kanadanranskalaisten pelaajien syrjimisestä ja huonojen harjoitusten pitämisestä. Jotkut muut pelaajat sanoivat Grattonin keksineen vatsakipunsa ja vihanneen valmentajaansa jostain selittämättömästä syystä.
Palattuaan Bluesin vahvuuteen myöhemmin Gratton otti itsensä itse pois pelistä kahdessa hävityssä ottelussa. Long Islandilla Islandersin Bob Nystromin laukaus osui Grattonin käsivarteen. Gratton kieltäytyi palaamasta tolppien väliin kivun vuoksi. Valmentaja syytti julkisesti Grattonia pelin luovuttamisesta, Blues hävisi maalein 8-2.
Kaksi päivää myöhemmin Gilles Gratton ja valmentaja Garry Young joutuivat pahaan riitaan, jonka seurauksena Gratton jätti Bluesin lopullisesti. Muutamaa viikkoa myöhemmin valmentajakin sai lähteä, Gratton-tapausta pidettiin yhtenä syynä potkuihin.
Gratton yritti palata takaisin WHA:n Toronto Torosiin, mutta Blues ei antanut lupaa.
Seuraavana syksynä Blues vapautti Grattonin sopimuksestaan ja hän liittyi New York Rangersiin.
Gilles Grattonin NHL-uran tilastot eivät ole erikoiset. Kuusi ottelua St. Louis Bluesissa, kaksi voittoa, kaksi tasapeliä. New Yorkissa 41 ottelua, 11 voittoa, 18 häviötä, 7 tasapeliä. Paljon päästettyjä maaleja, mutta ilman Espanjassa käytyjä sotia ja taivaankappaleitten sijoittumisia numerot olisivat voineet ehkä olla paremmat.
Syy Gilles Grattonin pähkähulluihin temppuihin tuli ilmi myöhemmin. Maalivahtivalmennuksen puuttuminen. Hän itse sanoi New York Timesin haastattelussa hullutusten johtuneen depressiosta. Maalivahtivalmennnusta ei ollut olemassakaan. Maalivahti jätettiin oman onnensa nojaan.
”Kun meidät jätettiin yksin, emmekä tienneet, mitä tehdä, monet meistä menettivät järkensä. Ja minä taisin olla kaikista omituisista omituisin. Uskon olleeni sellainen purkaakseni paineita.”
NHL-maalivahdit eivät joudu toimimaan yksin enää. He eivät ole enää joukkueen yksinäisiä susia. He eivät ole enää puolustuksen viimeinen muuri, joka seisoo yksinään. Silta muun joukkueen luo on rakennettu etenkin maalivahtivalmennuksella, josta tuli yleinen NHL:ssä 1980-luvulla. Nuoret maalivahdit saavat nyt erikoistunutta maalivahtivalmennusta aivan pikkujunnuista lähtien.
Vanhan ajan NHL-vahdeilla ei ollut erikoistuneita maalivahtivalmentajia käytettävänään. He eivät voineet katsoa virheitään ja muuta peliään seuraavana aamuna ennen harjoituksia asiantuntijan kanssa analysoiden. Ainoa apu, jonka puoleen kääntyä saattoi olla joukkueen toinen maalivahti. Eikä kukaan ollut edes kuullut urheilupsykologeista, joita nykyisin on jokaisen joukkueen palkkalistoilla.
”Nyt, kun päästät kiekon maaliin, he antavat tueksesi psykologin”, sanoi Gilles Gratton New York Timesille. ”Maalivahtivalmentajan kanssa menet katsomaan videota ja korjaat virheesi. Minulle sanottin vain, että mene ja seiso maalilla ja pysäytä kiekko.”
Nykypäivän NHL-maalivahdit ovat täysin normaaleja. He ovat sosiaalisia muun joukkueen kanssa, täysin tavallisia joukkueen jäseniä kuten kaikki muutkin. Uskon vieläkin, että pystyn osoittamaan maalivahdit näkemättä joukkuetta jäällä, mutta se ei ole yhtä helppoa kuin joskus aikaisemmin.
Gilles Gratton piti lupauksensa ja häipyi Intiaan heti jääkiekkouransa jälkeen muutamaksi vuodeksi. Sitten hän vietti parikymmentä vuotta pitkin Eurooppaa, jossa hänen kerrottiin jossain vaiheessa asuneen vanhassa linnassa. Hänen kerrotaan toimineen free-lance valokuvaajana.
Nykyisin hän asuu taas kotona Quebecissä ja hän on joutunut menemään tavallisiin töihin. Hän kertoi New York Timesille vastaanottavansa vieläkin viitisen kirjettä viikossa jääkiekkofaneilta, jotka eivät koskaan ole unohtaneet hulluista maalivahdeista hulluinta.
”Menneisyyteni ei haittaa minua”, hän sanoo.
”Se on menneisyyteni. Minä olin hullu maalivahti.”
Gilles Grattonilla ei ole enää kuuluisaa tiikerimaskiaan.
”Kun lähdin New Yorkista vuonna 1977, kävelin pukukopista ja jätin kaikki kamani sinne. Maskin ja kaikki. Minun olisi pitänyt ottaa se, olisin nyt rikas mies.”
Tässä San Diegon jäähallin seinään maalattu kuva Gilles Grattonista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti