Kasvojenpesu

Iloisia uutisia kantautui Kaarinan jäähallista kun Tps-KaKipo White aloitti kunnianpalutuksen pesemällä kasvojaan VG:n kanssa lukemin 3-3. Kuva ilmentää sitä helpotuksen tunnetta illan maalivahdin Roope Rantalan kasvoilta kun pettymyksen kyyneleet huuhtoutuivat pois. Jälkeenpäin pelaajistosta tuli hieman mutinaa, kun huolto oli pessyt frotee-pyyhkeet ilman huuhteluainetta ja herkkä hipiä ei tästä tykännyt. Huolto kommentoi tapahtunutta "Ainakin saatiin terve puna kasvoille"

Päävalmentaja Jakkke Irmola oli koonnut illan koitokseen yhteen jo ennekin toimineen huippukentän Koivu-Löfgren -Kulmala, joka aiheutti jälleen päänvaivaa niin katsomoon kuin toimitsija-aitioonkin. Pelissä nähtiin myös uutta Jaken luomaa taktiikkaa kun Tepsi pelasi pitkiä vaihtoja kuudella pelaajalla.

Jakke, pelasitte paljon kuudella pelaajalla, mistä moinen?

-Monestihan koti-yelisö on se "kuudes" pelaaja, mutta itse olen miettinyt että kuudennen pelaajan voisi tuoda suoraan jäälle, myös peliajan ja vastuun saa jaettua tasaisemmin kun heittää aina välillä extra-pelurin jäälle.

VG ei tästä kuitenkaan häkeltynyt vaan iski 2-2 tasoituksen, Tepsin kuusikko vastaan.

-Kuudes pelaaja pitää nähdä mahdollisuutena ja sitä tullaan käyttämään vielä paljon ja menestyksellä, jos jossain pelissäpitää ottaa muutama taka-isku niin sitten otetaan. Kauden lopussa palkinto odottaa.

Kuinka tästä eteenpäin, seuraavaksi onkin pitkä vierasmatka Poriin?

-Olenkin jo puhunut joukkueenjohdolle, että lähdetään Poriin jo pari päivää aikisemmin. Pori on kuitenkin sen verran kaukana, että pari yötä hotellissa ja pojat olisivat iskussa, muuten iskee jet-lag.

Kuinka jojo ja rahastonhoitaja on tähän suhtautunut?

-Niin, se onkin ongelma, budjetti on tiukoilla, ja kun siirtotakarajalla ei saatu ketään myytyä kun kaikilla on No Trade-pykälä sopimuksessa, niin minkäs teet.

Onko tosiaan että kaikilla pojilla on NT-pykälä?

-Joo, näinhän se on. Näillä mennään niinku sanotaan.

Ottelun onnistujiin kuului Atte Kulmala joka repi raastoi ja upotti myöskin loppulukemat 3-3.

Atte, ohjasit ilmasta yv-pyörityksen päätteeksi tasoituksen, mitkä mietteet jäivät pelistä?

-Paljon oli paikkoja ja niistä olisi pitänyt latoa osumia joka jätkän. VG roikkui kuilun partaalla pitkän aikaa ja peli olisi pitänyt tappaa 2-0 tilanteessa. Yv-toimi kun kaksi maalia saatiin, mutta jostain se vielä mättää.

VG istui aika paljon jäähyllä, oliko tuomaripeli onnistunutta?

-Instigator-jäähy jää vieläkin viheltämättä liian usein.Voiko läpiajossa enää selvemmin koukata ja ottaa instigator-kakkosen kuin vetämällä Tiituksen jalat alta? Ottelun viheltäneet pillipiiparit tekivät VG:. valmentajan varmaankin tyytyväiseksi antamalla koukkaajalle kakkosen, mutta säännön 46.11 mukaan pelaajan olisi pitänyt saada instigator-kakkosen lisäksi kymppi.

Jatkosarjassa on vihelletty lähes 200 koukku-jäähyä tällä kaudella, vain 30 tapauksessa instigator-kakkonen ja kymppi on sääntöjen mukaan annettu läpiajossa. Tuomarit eivät anna instigatoria tapauksissa, joissa koukkaamisella on pilattu läpiajo.
Kuulopuheiden mukaan instigatorin muutaman kerran pelaajalleen saaneet seurat ovat menneisyydessä lähettäneet filmin tapahtuneesta valituksen kera liitolle ja ko. tuomareitten toimintaa on tarkastettu jokaisella kerralla, kymppi pyyhitty pois kirjoista.
Tuomarit eivät tunne saavansa tukea liitolta tällaisissa tapauksissa eivätkä siten enää vihellä koko jäähyä.

Seuraavaksi matkataan Poriin, onko joukke valmis?

-Täyttä pistepotti haetaan, en halua jäädä lohkon viimeiseksi. Jos meidän kenttä pidetään kasassa myös Ässiä vastaan, niin jälki on tuhoisaa.

Pistepörssi 6:n ottelun jälkeen

1.Aleksi Kulmala 0+8=8 -7
2. Atte Kulmala 5+2=7 -10 12min
3.Joona Reunamäki 5+1=6 -2
4.Juhani Tossavainen 2+4=6 -14
5.Dan Löhgren 2+3=5 -9
6.Aaron Salmivirta 3+1=4 -12 8min
7.Tiitus Tuominen 3+0=3 -7
8.Aaron Lounaja 1+2=3 +4
9.William Leskelä 0+3=3 -17 4min
10.Veeti Tulonen 1+1=2 -8 20min
11.Antti Koivu 1+1=2 -3
12.Jaakko Laitinen 0+2=2 -17 4min
13.Aleksi Aalto 0+2=2 -1
14.Axel Irmola 0+0=0 -5 2min
15. Juuso Suhonen 0+0=0 -10 2min

Maalivahdit

Aku Wikström 104/128 81,25%
Roope Rantala 84/106  79,24%

On maaleja ja hienoja maaleja

                                                          #5 Antti "Ana" Koivu
Vahvuudet:
Antti on luontainen maalintekijä, jolla on todella hyvä laukaus. Hän myös lukee peliä todella hyvin ja pystyy pelaamaan ketjukavereitaan vapaaksi. Pienestä koostaan huolimatta karvaa hyvin. Ei taklaa, mutta katkoo syöttöjä kovalla prosentilla.

Rooli:
Kakkosketjun ehkä tärkein yksittäinen palanen. Paljon vastuuta luvassa myös ylivoimalla. Ei pelaa lainkaan alivoimaa.

10 Kysymystä

1. Antti olet kuuluisa painavasta laukauksestasi, mikä on vetosi salaisuus?

-Se on ihan syntymälahjana saatu, ei näitä taitoja ole harjoittelemalla hankittu, vaan ihan omilla lahjoilla tässä koitetaan pärjätä.

2. Onko totta ettet suostu tekemään maalia jos siitä ei tule hieno maali?

-Tosi juttu, jos kiekko pyörii moken alla niin en mene sinne ollenkaan säheltämään, vaan odottelen kaarella rauhassa jos se lätty siihen putoisi ja vois heläyttää ylä-byyriin.

3. Olet kärsinyt paljon loukkaantumisista kauden aikana, oletko nyt kunnossa?

-Kun olen jäällä olen aina kunnossa, kova luistelu on saanut jalkani tukkoon ja niitä on koitettu avata akupunktion avulla, se ei vaan ole ihan onnistunut kun ne neulat pelottavat.

4. Onko harjoituksissa menty mielestäsi liian kovaa?

-Ei vaan tämä johtuu peleistä. Totuin Paimion pienessä kaukalossa "Start,stop" tyyliseen luisteluun enkä ole Wihurin lentokentällä saanut luisteluuni jouheutta, koskaan ei saisi pysähtyä.

5. Sinut on kuulemme valittu Tikkurilan uudeksi mainos-kasvoksi, "Tee sinäkin maaleja kuin Antti" kampanja alkaa kesäkuussa?

-Joo, oon tehny mallin hommia aikaisemminkin, mutta nyt Tikkurilan päästä otettiin yhteyttä kun saivat kuulla että maalintekijä on vapailla markkinoilla. Jo päiväkodissa ilmoitin unelma-ammatikseni maalintekijän.

6. Käyt myös usein katsomassa Liiga-Tepsin pelejä, oletko löytänyt itsellesi suosikkipelaajaa?

-Marko Anttilan pelityyli saa kyyneleen vierähtämään poskipäälleni, siinä vasta hurja taistelija. Taianomaiset syötöt ja luistelu kuin suoraan oppikirjasta.

7. Oletko kopinoinut omaan peliisi nyansseja Lempäälän Jätiltä?

-Kovan asenteen nyt ainakin ja halun ratkaista tärkeitä pelejä. Kovissa paikoissa vain pitää saada itsestään enemmän irti.

8. Kuinka olet käyttänyt viikon loman enne VG-peliä?

-Ihan vaan palauteltu kauden rasituksia ja hoidettu pikkuvammoja kuntoon, en ole paljon ajatellut jääkiekkoa viikon aikana, joskus vaan täytyy irrottautua median paineesta ja koko hullunmyllystä, Kaarinassa pelaaminen ei ole helppoa Hakan kasvatille.

9. Niin, seutukunnan ilmaisjakelulehdet seuraavat otteitanne sillon tällön ja jotkut kokevat sen haastavaksi, onko se vaikuttanut sinuun?

-Pakko se on myöntää. Joskus päänuppiin hiipii ajatus, miltä näytän lehtikuvissa ja mitä Kaarinan sanomat mahtaa kirjoittaa mielipidepalstallaan esityksistäni. Myös joukkueen johdon luomat paineet ovat raskaita kantaa.

10. Onko joukkueenjohdolta tullut pelaajistoon viestejä?

-Onhan niitä sieltä valunut alaspäin, varsinkin ennen siirtotakarajaa paine ylhäältä oli aika kova. Ymmärrän kyllä että talous on kovilla kun playoff-lipputulot jäävät saamatta, mutta kausikortti myynti ensi kaudelle on alkanut hyvin ja toivon Turku-turnauksen palkintorahoilla paikataan budjeti plussalle.

Veli Tiitus

                                                      #2 Tiitus "Titte" Tuominen
Vahvuudet:
Erinomaisella pelisilmällä varustettu taitava ja luova keskushyökkääjä. Yllättää välillä juonikkailla ja tarkoilla syötöillään jopa omankin joukkueen pelaajat. Omaa myös räjähtävän rannelaukauksen, jota ei epäröi käyttää.

Rooli:
Ykkössketjun sentteri. Pelaa isot minuutit ylivoimalla. Laitetaan ensimmäisenä jäälle ratkaisupaikoissa, joissa tarvitaan ihmeellisä taikatemppuja. Myös usein valitaan ampumaan rangaistuslaukaus.

Erikoista:
Muodostaa sarjan pelätyimmän tutkaparin Juhani Tossavaisen kanssa.

10 Kysymystä

1. Kausi ei ole ollut mitään riemukulkua, onko joukkue koottu mielestäsi väärin?

-Ei, meillä on klassisen kiekkokontrolli joukkueen kokoonpano. Meillä on sarjan vahvin sentterikolmikko ja Atte pystyy pelaaman kahteen suuntaan ja tekemään pisteitä. Hömelö ja minä taas koitamme olla enemmän luovia hyökkäys-suuntaan.

2. Pitäisikö laituri osastolla olla enemmän taitoa?

-Tuokin on kyseenalainen mielipide, joukkueen laitureina on ehkä liikaakin taitopelaajia. Meiltä puuttuu ennemmin kunnon rouhijoita, jotka ovat valmiita ottamaan muutaman mustelman maalin edessä.

3. Kokoonpano on vahva, kaikki ovat varmasti samaa mieltä, mutta jostain peli kiikastaa, vai kuinka?

-Vastustajan taktiikka viime peleissä on ollut estää kiekon tuonti keskialueen läpi ja olemme joutuneet pelaamaan "Chip and Chase" peliä. Ja siinä emme ole vahvoilla.

4. Mitä on "Chip and Chase"?

-Se on sitä kun vastustajan 1-4 karvaus odottaa sinisellä ja siitä ei läpi mennä kuin heittämällä keikko päätyyn, tai kun joudutaan omalla alueella purkamaan lasin kautta keski-alueelle, se ei ole meille hyvä pelityyli.

5. Puhutaan hieman tutkaparisi Juhanin kommenteista, onko totta että löysitte toisenne Ystäväni tuttavani-piirileikistä?

-Nää on näitä Tossavaisen höpötyksiä. Totuus on että minä otin sen höpönassun siipieni suojaan kun ei se olisi koskaan yksin pärjänny. Tässä on aika monta vuotta joutunu vetään perässään tyyppiä joka ei muuta osaa kun huutaa "Titte" pari kertaa vaihdossa.

6. Soittelette kuitenkin toisillenne ja mietitte päällepantavaa kouluun?

-Onko se väittäny tällästä, aika paksua. Jos mä pukeutuisin niin kun Juhani niin Pelastusarmeijan kirpputori sais meikästä uuden asiakkaan.

7. Pelit jatkuvat, ja seuraavaksi vastaan tulee VG-62, millä mielellä koitokseen?

-Meidän pitää saada iso-kokoiset naantalilaiset pois tolaltaan ottamalla aika ja tila pois, aktiivinen karvaus ja laukaus joka hyökkäyksestä, tarvitsemme myös hyvää maalivahtipeliä.

8. Edellisen pelin VG voitti, onko nyt kunnian palautuksen paikka?

-Olimme parempia jo edellisessä kohtaamisessamme, ja nyt on näytettävä kuka käskee. Maanantai ilta ja 20 hengen hiljainen koti-yleisö, se saa kyllä joka äijän syttymään. Odotan kaikilta huippusuoritusta.

9. Syksyn reissu Naantaliin ei antanut oikeaa kuvaa joukkueesta, puolustus oli hakoteillä koko pelin.

-Muistat aivan oikein, mutta moniko joukkue on tullut tähän asti käytännössä neljällä pakilla, ja täytyy sanoa että meidän top4-pakit ovat erityisen hyviä, valitettavasti sen jälkeen on pitkä pudotus.

10. Myös Turku-turnaus lähestyy, onko se kauden päätavoite?

-Onhan se tärkeä näyttöpaikka kaikille, ja kasvojen pesu tulee suorittaa huolella. Itse ajattelin käyttää pesuun Fairya ja frotee-pyyhettä.

Pikkujättiläinen

                                                       #22 Juhani Tossavainen

Vahvuudet:
Hyvän luistelun ja nopeuden ansiosta ennättää hyviin maalipaikkoihin usein. Nopeutensa ansiosta pystyy antamaan painetta kiekollisille puolustajille kaikissa tilanteissa. Pienestä koostaan huolimatta vahva vääntäjä kaksinkamppailuissa. On myös tunnollinen puolustus-suuntaan, selkä ei suoristu vaan alas tullaan täysillä.

Rooli:
Vastuuta on luvassa niin tasakentällisin kuin erikoistilanteissakin. Kiekollisen taitonsa ansiosta yksi avainpelaajia ylivoimalla, mutta oikea-aikaisten kiekonriistojen ansiosta saa paljon vastuuta myös alivoimalla.

Erikoista:
Muodostaa sarjan pelätyimmän tutkaparin Tiitus Tuomisen kanssa.

10 Kysymystä

1. Jatkosarja on sujunut alle odotusten joukkueelta, kuinka olette käsitelleet asiaa?

-Olemme pohtineet tilannetta paljon jätkien kanssa ja muutamia ajatuksia on tullut esiin. Tarvitsemme peleissä ensimmäisen maalin, sen ei tarvitse olla hieno veto suoraan syötöstö a`la Antti Koivu, vaan maali jollain tavalla, vaikka hakkaamalla sisään siniseksi maalatulta maalivahdin alueelta.

2. Oletko varma että joukkueen taitopelaajat hyväksyvät "likaiset maalit"?

-Se on tässä tilanteessa pakko. Emme voi enää perustaa peliämme silmiä hivelevään syöttöpeliin, vaan nyt on alettava pelata Old Time-hockeytä. Kiekko kulmaan ja paine kahdelta suunnalta siten ettei pakki ehdi kääntymään ja avaamaan peliä.

3. Ketjunne peli ei perustu fyysisyyteen, miten aiotte itse muuttaa pelityyliänne?

-En tarkoita tässä mitään nobrain-taklauspeliä. Tarkoitan liikenneruuhkaa maalinedustalla, tarkoitan reboundeja ja ohjauksia. Haluan että joka jätkä antaa osan itsestään joukkueelle.

4. Tarkoitatko samanlaista taistelu-ilmettä jota itse esitit Loimaalla polkemalla alaspäin loppuhetkillä ja estämällä maalinteon?

-Kyllä, juuri sitä, selkä ei saa suoristua missään tilanteessa. Lupaan antaa kaikkeni jokaisessa vaihdossa ja odotan sitä myös muilta. Nyt kun Lounaja on toipilaana meidän täytyy kantaa yhdessä vastuuta.

5. Seuraavaksi voisit hieman avata lukijoille sinun ja Tiituksen yhteispelin saloja, kuinka tutkaparinne alunperin muodostui?

-Siitä on liikkeellä niin monta urbaania tarinaa että onkin hyvä päästä kertomaan totuus. Olimme samaan aikaan Topeliuksen koulun esiopetusryhmässä ja siellä leikittiin Ystäväni tuttavani-piirileikkiä. No minä ja Tiitus oltiin aina pari, tai mä jouduin Tiituksen kans kun sitä ei muut halunnu. Ja siinä kun oltiin halitusten ja sylikkäin kaiken päivää niin jotenkin vain se siirtyi myös jäälle.

6. Hyvä että asia tuli nyt kaikkien tietoon, onko myöskin totta että soitatte aina aamuisin toisillenne, ja sovitte mitkä vaatteet laitatte kouluun?

-Toi on taas tota kun ei oteta faktoista selvää, me soitetaan jo illalla seuraavan päivän vaatekerta valmiiks, aamulla on liian suuri riski ettei kashmir-neule olekaan puhtaana ja joutuu vetään päällensä jonkun villakasgas-ulsterin. Ja kyllähän se niin on että minä olen se joka sanoo mitä puetaan, Tiitus ei edes tiedä mitä räätäli tekee.

7. Katsomoissa on pitkin kiekkoilevaa Suomea pohdittu ankarasti onko tullut maalia jossa vain toinen teistä on ollut osallisena, vaikka molemmat ovat olleet jäällä?

-Muistaakseni näin olisi kerran käynyt, mutta se oli vanhojen sääntöjen aikaan kun avustuksesta ei vielä saanut syöttöpistettä. Nykyään taas ei onnistu huutopisteet kun Säbä on jokaisen maalin jälkeen kiekumassa tuomarille "assist number forty-for" se jätkä on sekaisin, eikö se käsitä että sen numero on kasi.

8. Kuinka kausi tästä eteenpäin, hiihtolomat on vietetty ja vastaan luistelee VG-62?

-Usein tässä vaiheessa kautta joukkueet katoavat kuvasta, loukkaantumiset ja väsymys ottavat vallan, me olemme näyttäneet viime peleissä juuri tältä, kuin nyrkkeilijä hetki ennen tyrmäystä, mutta me nousemme köysistä ja näytämme.

9. Näytätte mitä?

-Niin se on vielä hieman epäselvää mutta sen voin luvata että jotain outoa tulee tapahtumaan kuten peleissämme aina ennenkin. Katsojat eivät tule pettymään kuin korkeintaan tuomariin.

10. Ja lopuksi, mitä odotat Turku turnaukselta?

-Odotan sitä kun saan keittää nakkeja pokaalissa ja huuhtoa Muumi-limpsan avulla kauden pettymykset pois.

Tuttu TV:stä

                                                             #15 Veeti Tulonen
Vahvuudet:
Taitava kiekollinen puolustaja, joka osaa myös fyysisen pelin.Veetiltä odotetaan kovaa taklauspeliä, mutta mies keskittynee pelin avaamiseen ja vahvaan puolustuspelaamiseen. Tarvittaessa näyttää kaverille hauista. Vuosien myötä rauhoittunut, eikä kuumene enää turhasta. Tuo joukkueeseen myös henkistä johtajuutta.

Rooli:
Kiekollinen pakki, jolla on todella tärkeä rooli hyökkäävänä pakkina ylivoimapelissä. Joukkueelleen tärkeä pelaaja myös fyysisellä osastolla.

Erikoista:
On harjoitellut nimikirjoitustaan jo vuosia. Ja odottaa kuumeisesti päivää kun joku tulee sitä pyytämään.

10 Kysymystä

1. Heti ensimmäiseksi täytyy käsitellä pahin kysymys, kuinka otit vastaan tiedon Robinin menestyksestä, olet kuitenkin Wäiski-tv:n tähtijuontaja, ja Hirvensalossa on nyt sinulla kova kilpailija?

-En näe Robinia kovinkaan pahana kilpailijana, mokoma karaoke-pelle, mä oon kuitenkin sen verran tehny noita juontohommia, että pysyy se mikki munkin kädessä. Ja sen vaan haluan sanoa, ettei se frontside ollien tekeminen vaikeaa ole, miten joku jätkä voi siitä häkeltyä???

2. Sitten jääkiekkoon, olet joukkueen kenttäpelaajista eniten jäähyillyt, miten kommentoit?

-Pelaan tunteella ja joskus kiehuu yli, jotkut vihellykset ovat olleet aiheellisia, mutta paljon niitäkin kun nimi selässä painaa liikaa ja seepran on pakko viheltää meikä boxiin.

3. Sinut tunnetaan todella maali-ahneena pelaajana, välillä katsomoon oikein huokuu tuskaa kun verkko ei veny, otatko mielestäsi liikaa paineita maalinteosta?

-Maalinteko on tietenkin tämän pelin suola ja grillimauste, jos ei mene vastustajan maalin niin sitten täytyy pistää omaan, muuten apina voi kasvaa selässä niin isoksi että se musertaa pienen pelimiehen.

4. Kerro hieman kuinka kautesi on tähän asti sujunut?

-Kyllähän kausi on aika moista tervanjuontia paikoin ollut, kunhan tästä kevät aurinko taas alkaa lämmittämään, niin päästään jätkien kanssa hallin kulmalle lämmittelemään, jos ne jäätyneet kädetkin siitä sulaisi.

5. Näetkö jonkun syyn maalinteon vaikeuteen?

-Paikkoja on joka pelissä yhtä paljon tai jopa enemmän kuin vastustajalla, olisiko kova treenaus sitten jumittanut kropan tai päänupin, kuka tietää. Täytyy ottaa seuraavassa tiimi-palaverissa jätkien kanssa asia pöydälle ja koittaa etsiä ratkaisua.

6. Tiimipalaveri? Onko teillä usein tälläisia joukkueen kesken?

-Onhan noita ollut noin kerran kuussa, kokoonnumme yleensä Vilin luo, hän on sen verran maittava leipuri. Atte vastaa juomapuolesta ja ennen asialistaa Juhani ja Tiitus esittävät pantomiimina hienoimpia maalejaan.

7. Onko näistä palavereista ollut mielestäsi apua?

-Ei niistä ainakaan haittaa ole, vähän ollaan mietitty sellaista NHL-tyyppistä joukkuehenkeä kohottavaa team bonding-retkeä, paikaksi on miettiity Spede Pasasen Pirunpesää, joka sijaitsee Koskuen Yli-Vallin kylässä, mutta kukaan ei tiedä missä se Koskue on.

8. Kuinka näet joukkueen tulevaisuuden?

-Olemme keskellä repivää rakennusprojektia ja joukkue on yksi sarjan nuorimpia, meillä on vain kaksi -97 syntynyttä kun monissa joukkueissa on armeijan käyneitä kavereita, kyllä tämä tästä ajan kanssa hoituu.

9. Onko oma roolisi tyydyttänyt sinua?

-Saan pelata joka toisen vaihdon varsinkin jos mukana on vain 4 pakkia, vastuuta tulee ja se on vain pystyttävä kantamaan. Kun Jakke hutaa kesken oman pään paniikin "Nyt töitä siellä" niin siitä tietää että hyvin kulkee.

10. Näyttää siltä kuin jaksaisit kentällä ikuisesti, etkö koskaan väsy?

-Annan kiekon tehdä työn ja päästän jalat vähemmällä, lisäksi koitan ennekoida mihin kiekko saattasi seuraavaksi päätyä, jos taan olen Säbän kanssa samaan aikaan kentällä ennakointi on turhaa sillä Säbästä ei koskaan tiedä mitä se kiekon kanssa tekee.

A Fighter to the End - John Ferguson 1938-2007

Tässä Blogin seuraajille tarina miehestä joka ei koskaan hävinnyt tappelua kaukalossa. Blogi ei ihannoi tappeluita tai muutakaan väkivaltaista käytöstä, usein vaan fyysistä peliä pelaavat vihaahat häviämistä yli kaiken, paljon enemmän kuin pitävät voittamisesta. Pelaajia jotka eivät koskaan luovuta, eivätkä siedä löysäilyä myöskään omilta joukketovereiltaan, sellaisista pelaajista blogi pitää.

John Bowie Fergusonilla luusyöpä oli lopulta se viimeinen vastustaja, joka onnistui tyrmäämään tämän viiden Stanley Cupin voittajan. Tätä ennen muutamia vuosia aikaisemmin Fergy oli käynyt kovan taistelun eturauhassyövän kanssa. Välillä hän oli näyttänyt jo selviytyneen kovista hoitojaksoista, kunnes syöpä palasi uudessa muodossa ja tiputti hanskat vielä kerran.

Yksi NHL-jääkiekon suurimmista ja jatkuvasti itsensä aina uudelleen ja uudelleen todistavista paradokseista on se, että pahimmat tappelijat jäällä ovat usein fiksuimpia ja menestyksekkäimpiä miehiä kaukalon ulkopuolella. John Ferguson oli ehkä paras esimerkki tästä. Hän pelasi vain kahdeksan kautta NHL:ssä, tasan 500 ottelua, jäähyminuuttien ollessa keskimäärin noin 152 minuuttia per kausi aikana, jolloin NHL:ssä pelattiin 70:n ottelun perussarjoja. Hän onnistui yhdellä kaudella tekemään 20 maalia ja parhaalla kaudellaan 29 kaiken tappelemisen ohessa.
Ennen John Fergusonin saapumista kuuden joukkueen kovaan NHL-sarjaan vuonna 1963 vielä ei oltu nähty pelaajatyyppiä, jota myöhemmin tultaisiin kutsumaan enforceriksi. Toki liigassa oli pelannut loputon määrä kovapintaisia jääkiekkoilijoita vuosikymmenten ajan, mutta ketään ei aikaisemmin oltu erityisesti hankittu ja määrätty nimenomaan rauhallisempien joukkuekavereittensa suojelijaksi. Ferguson oli tässä roolissa ensimmäinen ja vieläpä varsin merkittävä.
John Ferguson syntyi ja kasvoi Kanadan länsirannikolla Vancouverissa eikä vetänyt luistimia jalkaansa ennenkuin oli 11-vuotias. Tuohon aikaan 50-luvulla suurin osa NHL-pelaajista tuli kylmiltä luonnonjäiltä ympäri Kanadaa. Brittiläisen Kolumbian leudosta ilmastosta tullut NHL-peluri oli harvinaisuus.

Fergusonin isä toimi paikallisella raviradalla hevosten ohjastajana ja tästä taustasta pohjautuu Fergyn toinen suuri rakkaus jääkiekon ohella. Hän toimi myöhemmin jääkiekkopestien välissä raviradan johtajana ja omisti vielä kuollessaan joitakin aika hyvin menestyneitä hevosia.
John Ferguson oli vasta 9-vuotias kun tämän isä kuoli. Yksinhuoltajaäidin poikana hän jakoi aamuisin lehtiä ja toimi iltaisin Vancouverin silloisten ammattilaisjoukkueitten Vancouver Canucksin ja New Westminster Royalsin mailapoikana. Hän tienasi taskurahaa pelaamalla lacrossea maalivahtina. Luonnonjäitten puuttuessa Fergy keräsi rahaa kokoon kavereittensa kanssa ja vuokrasi jäätä paikallisista halleista. Äidillä ei ollut varaa autoon - nuori John käveli pelikamat päällään hallille pelaamaan.
Mailapoika-aikoina sattui tapaus, joka tuli muovaamaan Fergusonin pelaajauraa myöhemmin. Aina kun puhutaan tappelijoista, on kiinnostavaa saada tietää miten pelaajasta tuli juuri tämän roolin ottanut pelaaja. John Fergusonin ollessa vielä nuori poika Vancouver Canucksin (WHL-ammattilaissarjan joukkue 50-luvulla) mailapoikana eräänä iltana Canucksin pienikokoinen pistemies Phil Maloney joutui tappeluun Edmonton Flyersin pahamaineisen Larry “The Rock” Zeidelin kanssa.
Zeidel oli isokokoinen ja kovaluinen puolustaja, joka aivan Vancouverin pelaajapenkin edessä tuhosi Maloneyn nyrkeillään niin pahasti, että Maloney lähes menetti näön toisesta silmästään. Yksikään Canucksin pelaajista ei tehnyt elettäkään puolustaakseen joukkuekaveriaan.
“Zeidel hyökkäsi Maloneyn kimppuun takaapäin”, sanoi Ferguson tapauksesta. “Seisoin siinä ja katsoin muita pelaajia Vancouverin joukkueessa. Yksikään ei mennyt apuun. Vihasin koko joukkuetta. Päätin sillä hetkellä, että jos minusta joskus tulisi jääkiekkoilija, en koskaan seisoisi vieressä ja antaisi mitään tuollaista tapahtua joukkuetoverilleni.”
Joitakin vuosia myöhemmin AHL:ssä Clevelandin pelatessa Hershey Bearsia vastaan Zeidel saattoi hieman yllättyä nuoren John Fergusonin hypättyä vaihtoaitiosta ensimmäiseen vaihtoonsa ja luisteltua suoraan kaukalon toiselle puolelle Zeidelin kimppuun. Mailapoika ei ollut unohtanut.

Ammattilaisurallaan John Ferguson oppi roolinsa parhailta. Ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan 1959-60 IHL:n Fort Waynessä joukkuekaveriksi osui legendaarinen Connie Madigan. Suuri osa tämän blogin lukijoista muistaa “Mad Dog” Madiganin, joka Lämäri-elokuvassa esittää itseään. (Madigan, joka ei koskaan mene mihinkään ilman lakimiestään, Sam “Small Print” Lymania.) Connie Madigan oli luonnonihme, josta tuli NHL:n historian vanhin rookie St. Louisissa helmikuussa 1973 38-vuotiaana.
Myöhemmin John Ferguson oppi paljon pelaamalla samassa joukkuessa Fred Gloverin kanssa. Glover oli jonkinlainen Wayne Gretzkyn ja Tiger Williamsin sekamuoto, joka teki AHL-urallaan 522 maalia istuen jäähyllä 2402 minuutin verran. (Tiger taas valitsi juuri numeron 22 NHL:ssä Fergusonia kunnioittaakseen.)
“Mikään ei pysäyttänyt Gloveria”, kertoi Ferguson myöhemmin Stan Fischlerin kirjassa “Bad Boys”. “Hän pelasi pahasti loukkaantuneena. Joskus hän sai pahemmin turpiinsa tappelussa kuin olen nähnyt kenenkään saavan. Viisi minuuttia myöhemmin hän tuli takaisin haastamaan samaa pelaajaa, jolta oli juuri saanut selkäsaunan.”

Chicago Black Hawksin tuhottua Montreal Canadiensin kevään 1961 playoffseissa Montrealin sikariporras päätti etsiä suojelusta kapteeni Jean Beliveaulle. Etsinnän tuloksena löydettiin lopulta Ferguson AHL:n Cleveland Baronsista ja tälle lähetettiin kutsu Montrealin NHL-training campille. Barons oli itsenäinen AHL-joukkue eivätkä sen pelaajat olleet minkään NHL-seuran omaisuutta. Tehtyään 38 maalia ja 40 syöttöä 72:ssa ottelussa 179 jäähyminuutin kera kaudella 1962-63 Ferguson sai tarjouksia mm. Boston Bruinsilta ja New York Rangersilta, mutta valitsi Montrealin, koska halusi päästä joukkueeseen, jolla oli mahdollisuuksia voittaa Stanley Cup.
Montrealin scoutti Floyd Curry on myöhemmin kertonut kiinnostuneensa Fergusonista tämän ammuttua kiekko oman joukkuekaverinsa päähän erään ottelun alkuverryttelyssä. Tämän pelaajan, Terry Grayn, synti oli se, että hän oli jutellut punaviivan yli tutun vastustajapelaajan kanssa. Montrealin GM Frank Selke oli vakuuttunut siitä, että seuran kolmen vuoden kuivakausi 60-luvun alussa johtui tämänkaltaisen pelaajatyypin puutteesta.
Fergusonin henkilökohtainen taktiikka harjoitusleirillä oli yksinkertaisesti lyödä ja taklata kaikkea mikä liikkuu. Välillä valmentaja Toe Blake (myös tuttu Lämäri-elokuvasta) - kaikkea muuta kuin ns. pehmokoutsi - joutui jopa muistuttamaan innokasta tulokastaan: “They are your teammates”. Mutta valmentaja piti näkemästään ja Ferguson onnistui pitämään paikkansa joukkueessa aina kun miehiä lähetettiin leiriltä farmeihin aina viimeiseen päivään saakka.

Ensimmäisessä NHL-pelissään isoa ja pahaa Boston Bruinsia vastaan John Ferguson aloitti tappelun Ted Greenin kanssa kun ottelua oli pelattu vasta 12 sekuntia. Boston Garden oli aina pelottava paikka pelata vierasjoukkueille. Haastettuaan ja otettuaan selkeän voiton Terrible Tedistä Fergy teki vielä kaksi maalia ensimmäisessä ottelussaan Showssa, joka päättyi 4-4 tasapeliin.
Ferguson otti nopeasti ison roolin Montreal Canadiensissä. Hänen pelityylinsä pysyi yksinkertaisena: lyö ensin äläkä kysele mitään jälkeenpäin. Ferguson pelasi aiheuttaakseen kipua vastustajassa, pelotellakseen. Kaikki pelaajat vastustajan paidassa olivat riistaa, jota sai metsästää. Ferguson ei tuntenut eikä välittänyt mistään tappelijoitten välisistä koodeista tai kunnioituksista. Jos joku tuli eteen, hänet oli otettava pois pelistä. Maalivahtia päin sai ajaa jos hän sattui osumaan kohdalle. Kaikki oppivat tuntemaan Fergusonin selkeän asenteen jääkiekon pelaamiseen. Peli ja tappelut oli voitettava, hinnalla ja/tai keinolla millä hyvänsä. Häviäminen oli pahempi kuin kuolema.
Jean Beliveau sanoi myöhemmin, että aina kun Ferguson oli jäällä vastustajan maalivahdin oli pakko pitää tätä silmällä, koska hän saattoi koska tahansa tulla ja ajaa päin. Tämä taas antoi ketjukavereille tilaa ja aikaa rakentaa tilanteita ja tehdä laukauksia. Pukukopissa Fergusonin ehdoton voittamishalu ja intensiteetti sai muut pelkäämään häntä hieman.
John Ferguson oli kankeasti luisteleva kovaluinen jääkiekkoilija, jolle kaikkein tärkeintä oli voittaa tappelu. Jäällä Ferguson oli pelkkää kovuutta, kasvot kuin veistetty kovasta luusta, kroppa pelkkää kankeaa lihasta. Hänellä ei ollut muitten lentävien ranskalaisten kaltaista tyyliä ollenkaan, hänen taitonsa kiekon kanssa jäivät pahasti jälkeen Canadiensin muista pelaajista. Fergusonin syötöt lentelivät kaukalon jokaiseen neljään kulmaan, eikä hän koskaan näyttänyt pelaavan samassa rytmissä taitavien ketjukavereittensa kanssa.
Mutta aina tappelun alkaessa John Ferguson pääsi elementtiinsä. Hän löi ensin ja jatkoi hakkaamista niin kauan kun tappelu oli ohi. Iskut lähtivät yllättäen nopeasti muuten kankeannäköisestä kropasta, automaattisesti kuin päärynäpalloon lyövältä nyrkkeilijältä. Ferguson ei odottanut kohdatakseen vastustajan kovimman pelaajan kuten NHL:n nykypäivän parhaat tappelijat tekevät. Hän kävi primitiivisesti ja brutaalisesti kenen kimppuun tahansa. Ei poikkeuksia. Kerran Montrealissa Ferguson kävi Chicagoa vastaan aivan pelin lopussa isosta jääajasta väsyneen Bobby Hullin kimppuun. Tekoa pidettiin raukkamaisena siksi, että Hull pelasi leukaluu murtuneena, leukaluu raudoilla paikallaan ja vielä erityissuojus suojanaan. Tuona iltana Montreal Forumin kotiyleisö buuasi John Fergusonille.
The Golden Jetin leuka oli murtunut alunperin kaksi viikkoa aikaisemmin Chicagossa Fergusonin aloitettua tappelu siellä. NHL:n kirjoittamaton sääntö silloin - kuten nykyisinkin - oli, ettei supertähtipelaajien kimppuun käydä, ei varsinkaan sellaisten, jotka eivät itse tappelua hae. Kenellekään ei ole hyötyä Gretzkyn tai Lemieuxin vetämisestä tappeluun. 60-luvulla Bobby Hull oli tällainen pelaaja. Hull oli hirmuvahva, mutta kukaan ei haastanut häntä. Siihen ei ollut mitään syytä.

Kevään 1965 Stanley Cup-finaalissa John Ferguson hyökkäsi täysin ilman syytä Hawksin Eric Nesterenkon kimppuun hakaten tämän jauhelihaksi. Mustavalkoisessa filmissä Nesterenkon veri näyttää mustalta jäällä. Hän putoaa polvilleen tajuttomana kädet velttoina sivuillaan eikä Ferguson lopeta järjetöntä hakkaamista ennenkuin linjamies Pavelich saa vedettyä hänet irti. Eric Nesterenko oli 60-luvun nuorisoa, lahjakas pelaaja, joka nautti elämästään kaukalon ulkopuolella. Joku saattaa muistaa hänet myöhemmästä roolista Rob Lowen isänä elokuvassa Dean Youngblood suomeksi Lätkä veressä.

Ferguson otti tappelijanroolinsa äärimmäisen vakavasti. Hän uskoi tämän olevan tärkeän osan Canadiensin voittostrategiaa. Montrealin pelaajat, valmentajat ja fanit olivat samaa mieltä tämän uskomuksen kanssa unohtaen tosin, että ennen tätä aikaa Montreal voitti viisi Stanley Cupia selvästi ilman tämäntyyppistä pelaajaa. Montrealissa uskotaan vahvasti juuri Eric Nesterenkon hakkaamisen olleen merkittävän käännekohdan 1965 finaalisarjassa. Se vei sydämen ja puhdin pois muista Hawks-pelaajista ja Canadiens luisteli mestaruuteen.
1968 playoffseissa Montrealin uskottiin etukäteen häviävän fyysisesti kovalle Big Bad Bruinsille. Boston pelasi kovalla tyylillä, mutta heti ensimmäisessä pelissä John Ferguson käänsi strategian toisinpäin. Hän otti kiinni Ted Greenin paidasta, veti sen miehen pään yli ja toisella kädellä löi niin kauan kunnes Ted ei enää liikkunut. Tämän jälkeen Boston katosi kuvasta neljällä perättäisellä häviöllä ilman vastarintaa. Fergusonin uskottiin jälleen kääntäneen pelin psykologisen yliotteen Montrealin hyväksi ja joukkue luisteli jälleen kohti uutta Stanley Cup-mestaruutta.
John Ferguson meni tappeluihinsa uskoen vuorenvarmasti kykyynsä voittaa ne, mutta mielenkiintoisesti hän hyvin harvoin jos koskaan haastoi NHL:n todellisia kovanaamoja kuten Gordie Howea, Orland Kurtenbachia tai Tim Hortonia. Pelaajakyvyt kaikesta tässä kirjoitetusta huolimatta ovat kiistattomat. Canadiens voitti viisi Stanley Cupia Fergusonin kahdeksalla NHL-kaudella. 145 maalia ja 158 syöttöä runkosarjassa. 20 maalia ja 18 syöttöä 85:ssä playoff-pelissä. Jean Beliveau pelasi kuin uudestisyntynyt saatuaan Fergyn rinnalleen ja lopetti uskomattoman uransa Kannu käsissään.

Kuten tunnettua, Stanley Cupin voittaneitten joukkueitten pelityyliä ja heidän voittamistaktiikkaansa aina matkitaan muitten joukkueitten toimesta jälkeenpäin. Niinpä, 1970-luvun alussa NHL:n edelleen laajentuessa GM:t tutkivat Montrealin peliä ja nopeasti ymmärsivät Fergusonin tyylisen pelaajan merkityksen. He ymmärsivät miten tämäntyyppinen pelaaja voisi vaikuttaa heidän joukkueittensa menestykseen. Vuonna 1974 Broad Street Bullies - jota kutsuttiin myös nimellä Philadelphia Flyers - oli ensimmäinen laajennusjoukkue, joka onnistui voittamaan Stanley Cupin.
John Ferguson lopetti uransa 1971 Stanley Cup-mestaruuteen Jean Beliveaun ketjukaverina. Hänen uskottiin lopettaneen loukkaantumisten ja hyvin menestyvien liiketoimiensa vuoksi, mutta myöhemmin Ferguson on antanut suurimmaksi syyksi peliuran lopettamispäätökseen sen, että hän oli alkanut pelätä sitä, että joku vastustajista voisi loukkaantua pahasti hänen nyrkkiensä satuttamana.

Syksyllä 1972 Boston Bruinsin valmentajana aiemmin toiminut Harry Sinden valittiin Team Canadan valmentajaksi klassiseen pelisarjaan Neuvostoliittoa vastaan. Ensi töikseen Sinden palkkasi apulaisvalmentajakseen ja apuGM:kseen John Fergusonin, jota hän ei henkilökohtaisesti edes tuntenut. Fergusonilla ei ollut minkäänlaista valmennuskokemusta ennen syksyä 1972 ja Team Canadan rämpiessä vaikeuksissa ennen pelisarjan siirtymistä Moskovaan hänen kokemattomuuttaan arvosteltiin ankarasti kanadalaisessa lehdistössä.
Sinden valitsi Fergusonin, koska hän tiesi tämän tuovan Toe Blaken voittamistradition joukkueeseen. Pelisarjan jälkeen Ferguson sai paljon kiitosta panoksestaan. Toe Blake olisi ollut hänestä ylpeä. Fergusonin tehtäväksi jäi harjoituttaa pelaajia kovaa, mutta pitää heidät tyytyväisinä samanaikaisesti. Hän oli valmentaja, joka ei antanut yhdenkään pelaajan missään vaiheessa pelisarjaa edes ajattelevan häviön mahdollisuutta. Sindenin mukaan Ferguson sai jokaisen pelaajan menemään jokaiseen vaihtoon innostuneena oli tilanne mikä hyvänsä. Hän antoi muille valmentajille paljon ohjeita ja oivalluksia Neuvostoliiton pelistä tai tilanteen kehittymisestä kesken ottelun.
Tässä pelisarjassa tapahtui tietenkin tapaus Bobby Clarke/Valeri Harlamov, joka myös kuuluu John Fergusonin legendaan. Ferguson myönsi myöhemmin avoimesti juuri hänen olleen sen henkilön, joka meni käskyttämään Clarkea, joka kuudennessa pelissä iski mailallaan Harlamovia nilkkaan. On selvää molempien joukkueitten faneille, ettei Punakone ollut enää sama ilman huippunopeaa #17:a.

Tässä viedon pätkä elokuvasta joka kertoo Summit Series 72 pelisarjasta, jossa kohtasivat Kanada ja Neuvostoliitto ensimmäistä kertaa parhailla mahdollisilla kokoonpanoilla.  Blogi tekee sarjasta oman päivityksen myöhemmin. Videolla näkyy kotiyleisön reaktio vanhalla Montreal Forumilla, siis todellisessa jääkiekon sydämessä, ensimmäisen ottelun ja 3-7 tappion jälkeen. Phil Espositoa haastatellaan. Mukana myös Bobby Clarken viikate.

Ferguson tiesi juuri Clarken olleen Team Canadan pukukopissa sen pelaajan, joka tuollaiseen tekoon suostuisi. Todennäköisesti ainoa pelaaja, jolle ei tulisi etu- eikä jälkikäteen minkäänlaisia omantunnon tuskia moisen epäurheilijamaisuuden vuoksi. Tässä ei väitetä koko kahdeksan ottelun pelisarjan voiton tulleen ratkaistuksi yhden pelaajan telomisen ansiosta, mutta silläkin oli oma vaikutuksensa.

Nuo 27 päivää syyskuussa 1972 vaikuttivat huomattavasti John Fergusonin uraan peliuran jälkeen. Pelisarja herätti Fergusonin muitten mukana huomaamaan eurooppalaisten jääkiekkoilijoitten taidot vakavasti. Myöhemmällä urallaan New York Rangersin ja Winnipeg Jetsin valmennuksessa ja etenkin GM:nä tämä entisten aikojen kovanaama, sikari hampaissa ja viskilasi kädessä viihtyvä vanhan koulun jääkiekkomies tuli tunnetuksi nimenomaan eurooppalaisten taitopelaajien arvostajana. Sama jatkui Ottawa Senatorsin ja lopuksi vielä San Jose Sharksin organisaatioissa.
John Ferguson oli hyvin ylpeä siitä, että juuri hänen johtamansa organisaatiot löysivät/varasivat pelaajia kuten Tomas Steen, Teemu Selänne, Teppo Numminen, Daniel Alfredsson, Aleksei Yashin ja Evgeni Nabokov. John Ferguson tuli elämänsä toisen puoliskon aikana tunnetuksi täysin erilaisena ihmisenä kävelykengissään kuin mitä hänestä olisi pelaajauran perusteella luistimet jalassa voinut ehkä odottaa.
Muistokirjoitukset ja ylistykset satoivat kaikkialla NHL-mediassa John Fergusonin kuoltua. Vanha pelikaveri Serge Savard kertoi liikuttuneena miten entinen lihaskimppu painoi enää 59 kiloa taistellessaan elämästään. John Ferguson Jr. - poika, josta John Sr. oli erityisen ylpeä - piti puheen hautajaisissa.
San Jose Sharksin GM Doug Wilson sanoi John Fergusonin olleen lahja jääkiekolle. “Moni auttoi häntä uran alkuaikoina,” muisteli East Vancouverin kaduilla jo 50-luvulla Fergyn ystäväksi tullut Tom McVie. “Mutta hän vietti loppuelämänsä maksaakseen meille takaisin.”
“A beautiful person”, sanoi Harry Sinden.

Kommentteja viikon varrelta

Takana on neljä ottelua AA-jatkosarjaa, joista saldona on yksi hyvä erä Rocketsia vastaan ja muutamia välähdyksiä yksittäisissä peleissä. Välähdyksiä siitä, että pelata kyllä osataan mutta kun ei kulje niin ei kulje. Yhteistulos ei ole mairitteleva. Blogi haastatteli korkean paikan leirillä ollutta ja siten kokoonpanon ulkopuolelle jäänyttä Juuso Suhosta asian tiimoilta.

Juuso, mitkä olivat tunnelmat kun kuulit Fops-tappiosta?

-Räts...rits...linja on tosi huono täällä  Härjänpaskantama-aapan takana, mutta kyllä tännekkin on valitettavasti tieto kiirinyt, että turpaan taas tuli. Täytyy sanoa että eihän jalkeilla ollut paras mahdollinen joukkue, koska minä ja Säbä olimme nostamassa veriarvojamme alppiteltassa, silti tuloksen olisi pitänyt jolla jotain aivan muuta.

Mitä parannettavaa löydät joukkueen pelistä?

-Agressiivisempaa karvauspeliä haluaisin nähdä, puhutaan pelirohkeudesta. Puolustaminen pitää aloittaa korkealta. Uutta draivia tarvitaan sillä vastustaja on kääntänyt hyökkäyksiä liian helposti, kun meidän laituri menettää hyökkäys-sinisellä kiekon on edessä aina nopea ylivoima-hyökkäys omaan päähän. Niitä ei saa enää tulla.

Tulisiko laiturin luopua kiekosta ja vain heitää se päätyyn?

-Päätavoite on päästä kiekon kanssa yli sinisen ja heti laukaukseen. Jos hyökkäyksessä säilyy hyvä rytmi, pääsemme myös hyvin karvaamaan. Jos pystymme lähtemään omasta päästä maltillisesti, meillä on mahdollisuus tasapainoiseen hyökkäykseen, ja maksimaalinen puolustusvalmius jos vastustaja yrittää suunnanmuutosta.

Fops on perinteinen vastaiskujoukkue, mikä olisi ollut lääke trapin avaamiseen?

-Hyvällä vauhdilla kolmella kaistalla hyökkäykseen, jotta karvaukseen syntyy hyvä paine. Peli ei saa pysähtyä missään vaiheessa, miehet vaihtavat lennosta ja saadaan tuoreita jalkoja hyökkäykseen, pitkien hyökkäysten tarkoituksena on väsyttää vastustajaa, Väsyneenä tekee virheitä, tämä johtaa jopa kolmeen maalipaikkaan per hyökkäys.

Kolme maalipaikkaa per hyökkäys kuulostaa paljolta, miten perustelet?

-Suora hyökkäys, paineistamalla päätypelin kautta ja riistojen avulla. Palkinto pitkistä kulmaväännöistä ei tule välttämättä samassa vaihdossa, vaan se voi tulla vasta toisessa erääsä kun pääsemme hyvällä vauhdilla väsyneitä pakkeja vastaan.

Lisätietoa myös joukkueen kapteenin loukkaantumisesta.

Tps-KaKipon joukkueenjohtaja Miia Laitinen piti tiedotustilaisuuden tänään torstaina, jossa Aaron Lounajan terveydentilaa koskevat asiat selvitettiin. Aaronilla on siis solisluuvamma. Hyvä puoli on se, että tämä on jotain sellaista, jota Lounajan valitsemat kansanparantajat ja Lapin noidat voivat kuntouttaa. Solisluun kanssa ei voi kuin odotella.
Laitinen ja Aaron eivät sanoneet sanaakaan mahdollisesta paluuaikataulusta. Joukkueenjohto ja markkinointi tosin haluavat ykkostähtensä kaukaloon heti kun se on mahdollista, jo ihan lipunmyynnin takia.

Tässä asiassa tärkeää tietää, että Lounaja haki apua joukkueen ulkopuolisilta puoskareilta. Vaikka apua tulikin lopulta ulkopuolelta, huoltajien ja Aaronin välit eivät ole huonot. Mitään skandaalia ei ole. Seura haluaa pelaajan parasta kuten pelaajakin. Joukkueenjohtaja on vahvasti kuvassa mukana viettäen aikaa vuodepotilaan kanssa.

Aaron päivittää Facebookkiaan raporttien mukaan todella hyvin, eikä tunnu olevan kovin murheissaan. Ehkä tämä spesiaali pelaaja palaa takaisin entistä kovempana. Mieluummin raportoisin asioita, joita Aaron Lounaja on tehnyt jäällä kuin tätä.
Joukkueen huoltaja eivät varmasti olisi halunnut tämän tarinan tuloa julkisuuteen sillä tavalla kuin se tänä torstaina tuli ennenkuin kaikkia faktoja edes tiedettiin. Vaikea ymmärtää, miten huoltajat olivat voineet tehdä väärän diagnoosin, varsinkin tällaisessa tapauksessa.

Yhden teorian mukaan ns.Kukkuluuruu testi  on hyvä kun tutkitaan, lihaksiin tai hermostoihin tulleita vammoja, mutta sillä ei voida nähdä luuvammoja. Toisen teorian mukaan Aaronilla on saattanut olla jotain vikaa solisluussaan jo syntymästä, ennen jääkiekon aloittamista. Tuota toista teoriaa on todella vaikea uskoa. Miten noin isoa asiaa ei oltaisi muka huomattu kaikkien näitten vuosien aikana?

Joukkueen huoltaja Jukka Leskelä, miten kommentoit Aaronin loukkaantumisesta noussutta kohua?

-Parhaamme ollaan yritetty Esan kanssa, kun loukkaantuminen tapahtui teimme heti Kukkuluuruu testin, ja sen mukaan Aaron oli kunnossa. Testi on luotettava.

Kuinka tämä testi sitten tehdään?

-Se on yksinkertainen toimenpide, hiivitään loukkaantuneen pelurin taakse ja peitetään hänen silmänsä. Sitten kysytään "Arvaa kuka?" ja jos vastaa oikein tai edes vähän sinnepäin, tai pystyy saamaan aikaan edes jotain korinaa kurkustaan on valmis seuraavaan vaihtoon.

Mitä jos pelaaja ei vastaa oikein?

-No sitten aloitetaan rankat hoitotoimenpiteet, kannan aina mukana Helsingin sotilassairaalan haavoittuneiden potilasohjetta vuodelta 1848, jos siitä ei löydy konstia niin on se kumma. Esa on myös aika näppärä tekemään ihmeitä ihan vaan käyttämällä uskonnollisia rituaaleja, joogaa ja  šamanismia.

Tämä elokuva tuo Aaronin omien sanojen mukaan hänelle motivaatiota

Pistepörssi  4 ottelun jälkeen

1. Joona Reunamäki 5+1=6 +3
2. Aleksi Kulmala 0+6=6 -2
3. Atte Kulmala 3+2=5 -5 8min
4. Juhani Tossavainen 2+3=5 -10
5. Dan Löfgren 1+3=4 -3
6. Aaron Lounaja 1+2=3 +4
7. Tiitus Tuominen 2+0=2 -7
8. Veeti Tulonen 1+1=2 -2 18min
9. Aaron Salmivirta 1+0=1 -4 8min
10. Antti Koivu 1+0=1 -4
11. Jaakko Laitinen 0+1=1 -12 2min
12. Aleksi Aalto 0+1=1 -1
13. William Leskelä 0+1=1-11 4min
14. Axel Irmola 0+0=0 -5 2min
15. Juuso Suhonen 0+0=0 -9 2min

Maalivahdit

Aku Wikström 67/87  77,01%
Roope Rantala 59/78  74,68%

Grattoony The Loony

Ennen erikoistuneen valmennuksen kehitystä NHL-maalivahteja pidettiin usein erikoisina lintuina, joilla oli omituisia tapoja valmistautua otteluihin kaikkine taikauskoisuuksineen. Gilles Gratton pelasi ammattilaisena vain neljä kautta ehtien tuona aikana luona maineen kaikista omituisista maalivahdeista omituisimpana. Blogin lukijat ja joukkueen jäsenet varmasti ymmärtävät maalivahtien erikoisuuden kun miettivät Akua ja Roopea.

NHL-maalivahteja pidettiin varsinkin aikaisemmin lajin erikoisina lintuina ja pelaamiseen liittyi kaikenlaisia taikauskoisuuksia. Montreal Canadiens-legenda Ken Dryden kirjoitti, että jos vietät jonkin aikaa jääkiekkojoukkueen kanssa näkemättä pelaajia kertaakaan jäällä, ei mene kauaakaan, kun pystyt kertomaan, ketkä pelaajista pelaavat maalivahteina.
Jotkut NHL-vahdit eivät vieläkään puhu pelipäivinä. Ei ollut mikään sattuma monen mielestä, että paljon kohua aiheuttaneen valkoinen talo-jupakan syypää viime viikolla oli juuri maalivahti.
Vanhassa Original Six NHL:ssä joukkueilla oli käytössään vain yksi maalivahti. Jokainen kuudesta NHL-vahdista oli jonkinlainen legenda omine erikoisuuksineeen. Surullisen hahmon maalivahti Terry Sawchuk oli raivopää, joka heitteli luistimiaan päin toimittajia. Jacques Plante oli kotoisin niin köyhistä oloista, että hän kutoi itselleen vaatteita pukukopissa. Glenn Hallilla oli tapana oksentaa ennen jokaista ottelua.
Myöhemmin Gary ”Suitcase” Smith kävi suihkussa jokaisella erätauolla. Patrick Roy heilutti päätään, puhui tolpille ja hyppi yli puna- ja siniviivojen kaukalon läpi luistellessaan. Roy ei puhunut pelipäivinä. Kerran Colorado Avalanchen aamuluistelun jälkeen ranskankielisen Radio Canadan toimittaja lähestyi Royta tämän omalla äidinkielellä Edmontonissa. Roy viittoili sanaakaan sanomatta Avsin PR-ukko Jean Martineaulle, joka heitti toimittajan ulos.
Dominik Hasekia pidettiin erikoisena lintuna. Eddie Belfour taas oli paljon erikoiskohtelua vaatinut ykkösvahti, joka toimi omalla tavallaan.
- – -
Kaikista omituisista maalivahdeista omituisimpana pidetään 1970-luvulla pelannutta Giles Grattonia. Gratton pelasi vain neljä kautta ammattilaisena. Kaksi kautta WHA:n Toronto Torosissa ja osia kahdesta muusta kaudesta NHL:n St. Louis Bluesissa ja New York Rangersissä.
Lyhyestä urastaan huolimatta huippuvärikästä, vain 47 NHL-ottelua pelannutta Gilles Grattonia ei ole koskaan unohdettu. Hänen nimensä tuodaan aina esiin keskusteluihin, kun puhutaan entispäivien NHL-vahtien omituisuuksista, sillä omituisuuksissaan hän oli täysin omassa sarjassaan.
Gilles Gratton oli hulluista jääkiekkomaalivahdeista kaikkein hulluin.

Gratton oli alunperin Buffalo Sabresin varaus (5.kierros, 69.) kesän 1972 NHL draftissä. NHL:n sijasta Gratton teki erittäin rahakkaan sopimuksen kilpailevan WHA-liigan Toronto Torosin kanssa. Viiden vuoden, $645,000 sopimus, johon sisältyi joka toinen kausi miehelle annettu kanarianlinnunkeltainen Porsche 911-S Targa.
Gilles Gratton ei edes yrittänyt perustella palkkioitaan. ”Kenellekään ei pitäisi maksaa niin paljon kuin minulle maksetaan”, hän sanoi toisella ammattilaiskaudellaan The Canadian-lehden toimittaja Roy MacGregorille.
”Oikeassa työssä mitattuna en ole minkään arvoinen. En auta ketään, en valmista mitään. Mitä minä teen maailman hyväksi? Pysäyttelen kumia, mitä hyötyä siitä on ihmiskunnan evoluutiolle?”.
Pitkätukkainen ja pitkäpartainen Gratton oli erilainen jääkiekkoammattilainen. ”Minun päämääräni on se, ettei minun koskaan tarvitse mennä tavallisiin töihin. Jääkiekko antaa minulle siihen mahdollisuuden. Pelaan niin kauan, kunnes saan kasattua niin paljon rahaa, että voin laiskotella koko loppuelämäni. Kun jääkiekko loppuu, minä häivyn.”
”Grattoony The Loony”:ksi nimetty maalivahti ei rakastanut jääkiekkoa eikä peli ollut hänen ainoa mielenkiinnon kohteensa elämässä. Kerran hän sanoi haastattelijoille haluavansa pelata vain joka kuudennen ottelun.
”Jääkiekko antaa minulle vapaa-aikaa ja paljon rahaa, mutta vihaan sitä”, hän sanoi. ”Pidän voittamisesta, myönnän sen, mutta vihaan kipua ja kaikkia typeryyksiä. Viimeisen kahden vuoden ajan olen jo halunnut lopettaa ja mennä kotiin Montrealiin. Joskus mietin, miksi minä olen tässä kaukalossa kiekkojen kohteena kun voisin olla kotona nauttimassa elämästä? Enkä osaa vastata omaan kysymykseeni.”
Gilles Gratton halusi päästä pois jääkiekosta toteuttaakseen muita ideoitaan elämässä. ”Jos en voisi pelata enää, tuntisin vapautuvani”, hän sanoi.

Muitten jääkiekkoilijoitten viettäessä aikaansa investoiden rahojaan, esiintyen erilaisten tuotteitten mainostajina, toimien jääkiekkokouluissaan ja ajatellen aina jääkiekkoa, Gilles Gratton opiskeli tähtitiedettä ja soitti pianoa ja kitaraa. Kesäisin Montrealissa hän ei koskaan opettanut kiekkokouluissa, hän soitteli monta tuntia päivässä kavereittensa yhtyeessä harjoitellen.
Astrologia oli asia, jonka Gratton otti todella vakavasti. Runkosarjakauden 1976-77 lopussa New York Rangersin ykkösmaalivahtina pelannut John Davidson loukkaantui Vancouverissa eikä ennen seuraavaa Los Angelesissa pelattavaa peliä ollut aikaa lennättää paikalle maalivahtia farmijoukkueesta.
Ottelu LA Kingsiä vastaan oli Rangersille erittäin tärkeä, sillä se voisi ratkaista playoffpaikan. Tässä tilanteessa Gilles Gratton kertoi Rangersin valmentaja/GM John Fergusonille, ettei hän voinut pelata sinä iltana. Tähtitaivaan kappaleet eivät olleet oikeilla paikoillaan, Gratton ei tuntenut oloaan psykologisesti valmiiksi.
Vanhan koulun jääkiekkomies Ferguson sai kuulla uskomattoman selityksen suoraan maalivahdiltaan.
Rangers ei onnistunut ottamaan playoffpaikkaa.

Gilles Gratton uskoi vahvasti uudelleensyntymisoppiin. Kaksi eri meediota oli kertonut hänen olleen yhdessä edellisistä elämistään espanjalainen sotilas, joka oli kuollut taistelussa kylkeen iskettyyn vihollisen miekkaan. Joskus ottelujen aikana hän uskoi tuntevansa kipua kyljessään kesken pelin.
Tuo kipu iski aina samaan paikkaan. Gratton oli vuorenvarma siitä, että kivun oli aiheuttanut tuo kylkeen edellisessä elämässä tullut miekanisku. Siinä oli miettimistä joukkueen huoltajille ja lääkärille.
”Olen nähnyt sen mielikuvituksessani”, Gratton kertoi The Hockey Newsille. ”Olinko minä ritari? Ei, olin vain tavallinen sotilas. Minut tapettiin lävitseni lyödyllä miekaniskulla.”
Toisen teorian mukaan hän uskoi olleensa espanjalainen pyöveli, joka mestasi kansalaisia kivittämällä. Joskus kesken jääkiekko-ottelun hän luuli kiekkojen tulevan kohti kuin nuo kivet, nyt kostona edellisestä elämästä.
Gilles Gratton uskoi, että maalivahtina pelaaminen oli jonkinlainen rangaistus hänen aikaisemmissa elämissään tekemistään synneistä. ”Kiekkojen pysäytteleminen materiaalisessa maailmassa saattaa näyttää naurettavalta myöhemmin kun pääsen näkemään, mitä tapahtui aikaisemmin.”
Gratton ei ymmärtänyt, miksi ihmiset ihailivat hänen taitojaan kiekkojen pysäyttelemisessä. Hänen mielestään se oli naurettavaa. ”Maailma on epätasapainossa ja minä olen jäänyt siihen kiinni”, hän sanoi.
”Joskus minusta itsestäni tuntuu kuin olisin epätasapainossa. Olen pelaamassa ja kesken peliä pääni alkaa pyöriä ja menetän järkeni. En ymmärrä miksi olen tässä paikassa juuri nyt. Mitä minä oikein olen tekemässä? Katson ympärilleni ja näen kaikki nuo hullut eläimet katsomossa katsomassa minua. Miksi? Ja sitten katson päälläni olevia omituisia varusteita. Ja kaikki muut kaverit jäällä, minkä takia he taistelevat pienestä kuminpalasesta?”.
”Välillä minun on pakotettava itseni keskittymään peliin. Jos osaisin keskittyä olisin paras maalivahti missään.”
Gilles Gratton yritti keskittyä ensin huikkaamalla kolme olutta ja valium-pillerin ennen nukkumaanmenoa joka ilta, mutta sitten hän lopetti oluenjuonnin. Myöhemmin WHA kielsi valiumin. Sitten hän siirtyi transsendenttiseen mietiskelyyn, joka teki hänestä vieläkin omituisemman.
Sitten hän opetteli käyttämään hermostuneisuuttaan hyväkseen, uskoen, että hän pelasi paremmin hermostuneena.

Alastomana viuhahteleminen oli yksi 1970-luvun villityksistä ympäri maailman, etenkin opiskelijanuorison keskuudessa. Gilles Gratton tuli kuuluisaksi omasta viuhahtelustaan Torontossa. Kerran harjoitusten jälkeen hän luisteli jäälle alastomana pukeutuneena vain kuuluisaan maskiinsa.
Gratton suunnitteli jäällä viuhahtamista myös uransa viimeisen, Los Angelesissa pelatun NHL-ottelun jälkeen, mutta tähdet eivät olleet tuona iltana oikeilla paikoillaan taivaalla. Suunnitelma sai jäädä.
Gratton oli taitava pianisti. New Yorkissa nuori quebeciläinen maalivahti asui Rangers-ikoni Rod Gilbertin luona Manhattanilla. Gilbertillä oli piano talossaan. Gratton ihmetytti isäntäänsä soittaen kanadalaisen Andre Gagnon-nimisen klassisen pianistin pitkäsoittolevyn alusta loppuun ilman nuotteja.
Gratton sanoi, ettei hän koskaan ollut käynyt pianotunneilla. Hän oli täysin itseoppinut.

Gilles Gratton oli kuuluisa myös maalivahdinmaskistaan. Hän sanoi lukeneensa National Geographic-lehteä kerran lentokoneessa ja nähneensä lehdessä kuvan tiikeristä. Gratton pyysi tunnettua maskienmaalaaja Greg Harrisonia tekemään hänelle maskin kuvan tiikerin mukaan.
Grattonin maskista tuli yksi kuuluisimmasta NHL-maskeista. Virheellisesti sen uskottiin kuvaavan leijonaa ja olevan jotenkin tekemisissä Grattonin horoskooppimerkin kanssa, mutta mies itse sanoo sen kuvaavan tiikeriä.

Gratton laittoi tiikerimaskin ensimmäistä kertaa päähänsä St. Louis Bluesia vastaan pelatussa ottelussa kaikkien yllätykseksi vasta verryttelyn jälkeen. Ennen ottelun aloituskiekon pudottamista, tuomari ja vastustajajoukkueen pelaajat luistelivat katsomaan tätä erikoista maskia. Sitten vasta peli alkoi.
Gilles Grattonin sanottiin murisevan tiikerimaskinsa takaa vastustajille. Yhden tarinan mukaan kerran tappelussa hän sähisi sieltä kuin kissa. Gilles Gratton piti maskeista, jotka heijastivat maalivahtien omaa persoonallisuutta.

Vain 24-vuotiaana viimeisen NHL-pelinsä pelannut Gilles Gratton oli erittäin hyvä maalivahti, mikä jää useimmiten kaikkien hulluuksien varjoon. Hän oli niin hyvä, että Neuvostoliittoa vastaan kahdeksan ottelun pelisarjan syksyllä 1974 pelannut WHA valitsi hänet Gordie Howen ja Bobby Hullin johtaman All Stars-ryhmänsä kolmosvahdiksi Gerry Cheeversin pelatessa ykkösenä ja Don McLeodin kakkosena.
Team Canada 74:n manageri, Edmonton Oilersin perustaja Hurja-Bill Hunter käski Grattonin ajamaan pois pitkä partansa sanoen, ”Kumpi on sinulle tärkeämpää, kotimaa vai partasi?”.
Gratton vastasi tietenkin parran olleen tärkeämpi, mutta suostui ajamaan sen valmentaja Billy Harrisin pyydettyä tekemään niin henkilökohtaisena palveluksena. Muuten Grattonin aika maajoukkueessa olisi päättynyt tietenkin siihen paikkaan.
Kanadan vieraillessa Helsingissä Gratton valokuvattiin kansainvälisen uutistoimiston toimesta vain pyyhkeeseen pukeutuneena kysymässä tietä hotellin saunaan. Kuva herätti paljon huomiota Kanadassa. Suomalainen saunakulttuuri oli varmasti nakuiluun erikoistuneen hullun maalivahdin mieleen.
Mielenkiintoisesti, Gilles Gratton palasi Neuvostoliittoon vuonna 1976 kolmeksi viikoksi opiskelemaan maalivahtipeliä Vladislav Tretjakin valmentajilta.
”Hän oli lahjakkain maalivahti, jonka kanssa koskaan pelasin samassa joukkueessa”, sanoi Rangers-legenda Rod Gilbert Grattonista. Parempi kuin Ed Ciacomin. Kun hän oli pelipäällä, kukaan ei ollut häntä parempi. Yritin tehdä yksinläpiajomaalin häntä vastaan harjoituksissa 20 kertaa peräkkäin onnistumatta.”
”Kukaan ei ole tehnyt sitä minua vastaan harjoituksissa, Ciacomin, Jacques Plante ja Terry Sawchuk mukaanlukien. Mutta Gratton teki.”
”Gilles on lahjakkain nuori maalivahti jääkiekossa”, sanoi Toronto Torosin valmentaja Billy Harris. ”Hänellä olisi potentiaalia tulla paremmaksi kuin kukaan nuorista vahdeista, ellei hän olisi niin uskomattoman erilainen.”
Gilles oli niin erikoinen ja omituinen, että hänen läsnäolonsa oli lopulta enemmän ongelma joukkueille, joissa hän pelasi. Jos hän oli pelipäällä, hän voitti pelejä joukkueilleen. Jos vanhat Espanjan sotien aikaiset miekaniskut yhtäkkiä vaivasivat tai jos kuu ja jupiter olivat väärissä paikoissa, hän saattoi luovuttaa pelin yhtäkkiä.
Torontossa valmentaja Billy Harris ymmärsi erikoista hullua maalivahtiaan. Harris oli tuntenut Grattonin junnuajoista lähtien ja tiesi tämän lahjakkuuden.
”Gilles oli aina myöhässä harjoituksista tai hän ei halunnut joskus harjoitella ollenkaan. Minun oli vain annettava hänen olla, koska minulla ei ollut muutakaan mahdollisuutta”, sanoi Harris.
”Hän oli maalivahti, jonka varassa koko joukkueemme menestys oli ja hän vei meidät playoffseihin kahtena keväänä peräkkäin joukkueen tärkeimpänä pelaajana. Tiesin aina, että jos arvostelisin häntä liikaa olisi hyvin mahdollista, että hän pakkaisi kamansa, häipyisi eikä pelaisi jääkiekkoa enää koskaan.”
Myöhemmin Torosin annettua potkut Harrisille, Gratton kieltäytyi pelaamasta seuranneessa ottelussa. Syyksi hän antoi sen, että kuu oli sinä iltana väärällä puolella taivasta, ei oikeassa linjassa Jupiterin kanssa. Myöhemmin Gratton myönsi tämän olleen protestointi valmentajan potkujen vuoksi.

Kauden  1975-76 alussa St. Louisissa Gilles Gratton sanoi kärsivänsä vatsakivuista ja jätti joukkueen kahdeksi viikoksi palatakseen Montrealiin hoitoja varten. Hänen selityksiään ei otettu vakavasti ja myöhemmin ilmeni Grattonin olleen huonoissa väleissä valmentaja Garry Youngin kanssa.
Gratton syytti valmentajaansa kanadanranskalaisten pelaajien syrjimisestä ja huonojen harjoitusten pitämisestä. Jotkut muut pelaajat sanoivat Grattonin keksineen vatsakipunsa ja vihanneen valmentajaansa jostain selittämättömästä syystä.
Palattuaan Bluesin vahvuuteen myöhemmin Gratton otti itsensä itse pois pelistä kahdessa hävityssä ottelussa. Long Islandilla Islandersin Bob Nystromin laukaus osui Grattonin käsivarteen. Gratton kieltäytyi palaamasta tolppien väliin kivun vuoksi. Valmentaja syytti julkisesti Grattonia pelin luovuttamisesta, Blues hävisi maalein 8-2.
Kaksi päivää myöhemmin Gilles Gratton ja valmentaja Garry Young joutuivat pahaan riitaan, jonka seurauksena Gratton jätti Bluesin lopullisesti. Muutamaa viikkoa myöhemmin valmentajakin sai lähteä, Gratton-tapausta pidettiin yhtenä syynä potkuihin.
Gratton yritti palata takaisin WHA:n Toronto Torosiin, mutta Blues ei antanut lupaa.
Seuraavana syksynä Blues vapautti Grattonin sopimuksestaan ja hän liittyi New York Rangersiin.

Gilles Grattonin NHL-uran tilastot eivät ole erikoiset. Kuusi ottelua St. Louis Bluesissa, kaksi voittoa, kaksi tasapeliä. New Yorkissa 41 ottelua, 11 voittoa, 18 häviötä, 7 tasapeliä. Paljon päästettyjä maaleja, mutta ilman Espanjassa käytyjä sotia ja taivaankappaleitten sijoittumisia numerot olisivat voineet ehkä olla paremmat.

Syy Gilles Grattonin pähkähulluihin temppuihin tuli ilmi myöhemmin. Maalivahtivalmennuksen puuttuminen. Hän itse sanoi New York Timesin haastattelussa hullutusten johtuneen depressiosta. Maalivahtivalmennnusta ei ollut olemassakaan. Maalivahti jätettiin oman onnensa nojaan.
”Kun meidät jätettiin yksin, emmekä tienneet, mitä tehdä, monet meistä menettivät järkensä. Ja minä taisin olla kaikista omituisista omituisin. Uskon olleeni sellainen purkaakseni paineita.”
NHL-maalivahdit eivät joudu toimimaan yksin enää. He eivät ole enää joukkueen yksinäisiä susia. He eivät ole enää puolustuksen viimeinen muuri, joka seisoo yksinään. Silta muun joukkueen luo on rakennettu etenkin maalivahtivalmennuksella, josta tuli yleinen NHL:ssä 1980-luvulla. Nuoret maalivahdit saavat nyt erikoistunutta maalivahtivalmennusta aivan pikkujunnuista lähtien.
Vanhan ajan NHL-vahdeilla ei ollut erikoistuneita maalivahtivalmentajia käytettävänään. He eivät voineet katsoa virheitään ja muuta peliään seuraavana aamuna ennen harjoituksia asiantuntijan kanssa analysoiden. Ainoa apu, jonka puoleen kääntyä saattoi olla joukkueen toinen maalivahti. Eikä kukaan ollut edes kuullut urheilupsykologeista, joita nykyisin on jokaisen joukkueen palkkalistoilla.
”Nyt, kun päästät kiekon maaliin, he antavat tueksesi psykologin”, sanoi Gilles Gratton New York Timesille. ”Maalivahtivalmentajan kanssa menet katsomaan videota ja korjaat virheesi. Minulle sanottin vain, että mene ja seiso maalilla ja pysäytä kiekko.”
Nykypäivän NHL-maalivahdit ovat täysin normaaleja. He ovat sosiaalisia muun joukkueen kanssa, täysin tavallisia joukkueen jäseniä kuten kaikki muutkin. Uskon vieläkin, että pystyn osoittamaan maalivahdit näkemättä joukkuetta jäällä, mutta se ei ole yhtä helppoa kuin joskus aikaisemmin.

Gilles Gratton piti lupauksensa ja häipyi Intiaan heti jääkiekkouransa jälkeen muutamaksi vuodeksi. Sitten hän vietti parikymmentä vuotta pitkin Eurooppaa, jossa hänen kerrottiin jossain vaiheessa asuneen vanhassa linnassa. Hänen kerrotaan toimineen free-lance valokuvaajana.
Nykyisin hän asuu taas kotona Quebecissä ja hän on joutunut menemään tavallisiin töihin. Hän kertoi New York Timesille vastaanottavansa vieläkin viitisen kirjettä viikossa jääkiekkofaneilta, jotka eivät koskaan ole unohtaneet hulluista maalivahdeista hulluinta.
”Menneisyyteni ei haittaa minua”, hän sanoo.
”Se on menneisyyteni. Minä olin hullu maalivahti.”
Gilles Grattonilla ei ole enää kuuluisaa tiikerimaskiaan.
”Kun lähdin New Yorkista vuonna 1977, kävelin pukukopista ja jätin kaikki kamani sinne. Maskin ja kaikki. Minun olisi pitänyt ottaa se, olisin nyt rikas mies.”

Tässä San Diegon jäähallin seinään maalattu kuva Gilles Grattonista.