tiistai 24. tammikuuta 2012

TPS-KaKipo White ja menetetyn mahdollisuuden tuska


Päät painuivat jälleen kohti Wihuri hallin hileistä jään pintaa. PaRa tuli ja vei arvokkaat sarjapisteet mukanaan. 2-6 tappio vaikeutti todella pahasti Tepsin haaveita play-off peleistä. Kautta on tosin vielä jäljellä, mutta kolmen pelin tappioputki ja kentällä nähdyt suoritukset eivät anna odottaa yhtään enempää kuin jatkuvaa alamäkeä ja muutamaa pahempaa pettymystä.

Blogi tapasi hallin pressboxissa entisen kiekkovaikuttajan joka suostui nimettömästi kommentoimaan hieman näkemäänsä. Hän ei edusta blogin virallista kantaa vaan esiintyy omana itsenään vaikkakin ei kerro nimeään.

Mitä ottelusta jäi pelillisesti eneiten mieleen?

- Vaisuus ja maalinteon hankaluus. Jälkimmäisen oireen kanssa Tepsi on kamppailut jo monen ottelun ajan ja ottelussa palattiinkin tavallaan vanhojen ongelmien pariin. Vaikka liikkeellä oltiin kolmella ketjulla, ei maalinteosta löytynyt siihen vaadittavia osa-alueita ja sisältöä. Rentouden puuttuminen johti väkinäiseen ja hankalaan yrittämiseen, mikä puolestaan näkyi puskemisena ja vaisuutena.

Oliko valmennus epäonnistunut vastustajan scouttaamisessa ja pitäisikö ylipäänsä vastustajaa ennakoida?

- Tietysti vastustajan pelityyliä pitää pystyä ennakoimaan ja sitä kautta löytämään mahdollisia aukkoja siitä. PaRa vei pelitaktiikoissa Tepsiä myös Paneliassa. Myös PaRan puolustuksen kiertämisen vaikeus kertoi jotain siitä, ettei tätäkään kautta valmistautuminen ollut parhaalla mahdollisella tasolla.
Nämä eivät ole kuitenkaan toisiaan sulkevia vaihtoehtoja. Omia vahvuuksia pitää hyödyntää ja lähtökohta on kliseisesti lähteä pelaamaan oman pelin kautta. Pienissä osa-alueissa on kuitenkin hyötyä, jos pystyy ennakoimaan vastustajan peliä. Tässä KJK peli oli malliesimerkki, kun joukkue puolusti Tepsin edellisessä ottelussa täysin aseettomaksi.

Mikä oli suurin pettymys pelissä?

-Tepsin kärkipelaajien ponneton esitys ja turhautuminen niin omiin kuin joukkuekavereiden otteisiin. Jos mussuttaa tuomarille joka vaihdossa ja jatkaa samaa vielä vaihtoaitiossa, niin mitä voi odottaa. Joukkuetta autetaan enemmän työtä tekemällä. Jos peli ei tunnu kulkevan pitää vain palata perusasioihin ja odottaa että asiat alkavat sujumaan. Ottelu kestää 50 minuuttia ja momentum vaihtuu useasti pelin aikana.
Kun Tepsi kavensi 2-3 ylivoimalla, katsomo odotti hurjaa loppukiriä, mutta mitä kansa sai? 20 sekuntia ja PaRa ratkaisi.


                                               Roope joutui antautumaan kuudesti

Valmentaja Jakke Irmolan seuraavat kommentit on poimittu Hufvudstadsbladetin haastattelusta, vapaa suomennos.

- Kyllä meidän peli oli tänään sekavaa, ja tietenkin paikkoja oli tehdä maaleja. Kyllä siitä maalinteosta puuttuu uskoa ja välillä vähän sellaista suoraviivaisuutta ja röyhkeyttä siinä maalin edessä. Laukauksen laatua ja sitten taas joskus pienesti malttia olisi kaivattu.

-Ylivoimilla oli paikat kaventaa ja ehkä päästä tasoihinkin. Laukaukset jäivät puuttumaan, myös maskipelaaminen ja itsensä likoon laittaminen oli jälleen luokatonta.

- Tietenkin harmittaa, että kaikki eivät usko omaan kykyyn pelata tällä tasolla. Vähän semmoista hätäistä ne hyökkäyspeli ja kiekollinen peli ovat. Kiekollinen peli on vähän sellaista roiskimista tällä hetkellä. Syöttöjen laatu oli vähän huono, ja eikä tämän pelin tasoisiin koitoksiin voi lähteä katsomaan mitä tapahtuu, valmiina pitää olla heti.

- Vähän meillä oli pientä anemiaa päällä, että ei ollut sellaista ylpeänä menoa ja että painettaisiin hommia. Siinä oli se suurin syy. Vähän oli sellainen kyykähtäminen henkisellä puolella.

Jakke harmittelikin loppuun sitä, että joukkue ei ole yltänyt parhaimpaansa vielä kummassakaan ottelussa. Rivien välistä voikin olettaa odotusten olevan kovia torstain Rockets-ottelua varten.
− Tietenkin harmi, että kyllä mun mielestä meillä on potentiaalia parempaan tällä joukkueella ja monella yksilöllä. Että ei ihan parhaaseen päästy missään nimessä, Jakke päätti.

pistepörssi 2 ottelun jälkeen

1. Juhani Tossavainen 0+2
2. Aleksi Kulmala 0+2 -3 2min
3. Tiitus Tuominen 1+0 -1
4. Veeti Tulonen 1+0 -1 4min
5. Aaron Salmivirta 1+0 -3 4min
6. Atte Kulmala 1+0 -5 4 min
7. Aaron Lounaja 0+1 -1
8. William Leskelä 0+1 -4 2min
9. Dan Löfgren 0+0 -2
10. Joona Reunamäki 0+0 -3 2min
11. Axel Irmola 0+0 -2 2min
12 Aleksi Aalto 0+0 -1
13. Antti Koivu 0+0 -2
14. Jaakko Laitinen 0+0 -9
15. Juuso Suhonen 0+0 -10 2min

Maalivahdit

1. Roope Rantala 28/37 75,6%
2. Aku Wikström 31/41 75,6%

Ei kommentteja: