NHL Runkosarjapalkinnot

Morjens

Alunperin oli tarkoitus kertoa hieman jääkiekon historiasta Patrickin veljesten kautta mutta koska blogin kova kilpailija Jääkiekkolehti jo ehti julkaisemaan uusimmassa numerossaan tarinan näistä herroista, niin blogi käsittelee NHL:n runkosarjan jälkeen jaettavia palkintoja ja niiden historiaa.


Art Ross-palkinto annetaan pelaajalle, joka ”johtaa liigan pistepörssiä runkosarjan lopussa”, eli siis pistepörssin voittajalle.

Art Ross oli tärkeä henkilö jääkiekon historiassa, joka vaikutti NHL:n kehitykseen monellakin tavalla. Hänen nimeään kantava palkinto annettiin NHL:n parhaalle pistemiehelle ensimmäisen kerran vuonna 1947.  Hän oli ensinnäkin pelaaja 1900-luvun alussa voittaen Stanley Cupin kahdesti eri joukkueissa. Boston Bruinsin ensimmäinen omistaja Charles Adams palkkasi Rossin auttamaan NHL-joukkueensa kanssa vuonna 1924.
Art Ross joko valmensi tai johti Bostonia vuodesta 1924 lähtien seuraavat kolmekymmentä vuotta. Hän voitti puku päällä kolme Stanley Cupia lisää ja toi Boston Gardensiin kaikki tuon aikakauden suuruudet Eddie Shoresta lähtien. Jonka blogin lukijat muistavat Lämäri-jutusta.
Ross tuli myös tunnetuksi kahden keksintönsä ansiosta. Hän sai NHL:n johtokunnan hyväksymään pelivälineeksi 1940-luvun alussa synteettisestä kumista tehdyn kiekon, johon Ross oli vielä tehnyt joitakin parannuksia kuten karheat reunat. Art Rossin kiekko oli hyvin samanlainen kuin nykypäivän kiekot. Hänen keksintönsä oli NHL:n virallinen pelikiekko vuodesta 1942 lähtien seuraavat 28 vuotta.
Toinen Art Rossin kuuluisista keksinnöistä oli B:n muotoinen maalikehikko. NHL:llä oli ongelmia maalien tasaisen alaraudan kanssa aikaisemmin, koska kiekot pomppivat niistä takaisin kentälle liian nopeasti. Art Rossin keksimässä maalista taas kiekot eivät tulleet yhtä helposti ulos tuon B-muodon ansiosta.
Kanadassa kuulee yhä tänä päivänä etenkin vanhempien ihmisten puhuvat Art Ross-kiekoista ja Art Ross-maaleista.
Jos sattuu sellainen harvinainen tilanne, että kahdella liigan parhaalla pistemiehellä on yhtä paljon pisteitä, tie-breaker sellaisessa tapauksessa menee seuraavasti:
1. Maalien lukumäärä.
2. Kuka on pelannut vähiten otteluja.
3. Kuka on tehnyt kauden ensimmäisen maalin.
Kauden 1979-80 päättessä sekä Los Angeles Kingsin Marcel Dionne, että Edmonton Oilersin nuori Wayne Gretzky olivat kumpikin 137 pisteessä. Dionne voitti Art Rossin, koska hän oli tehnyt 53 maalia. Gretzkyllä oli vain 51 maalia.

Bill Mastertonin muistopalkinto annetaan pelaajalle, joka ”parhaiten osoittaa sinnikkyyttä, urheiluhenkeä ja omistautumista jääkiekkoa kohtaan”. Voittajan äänestävät ammattimaiset jääkiekkojournalistit.
Aiemmin ehdokkaana ollut Brett Hull kutsui tätä palkintoa ”Old Guy Award”:ksi. Mutta palkinnon tarkoitus on vähän syvempi. Tällaisen palkinnon voittajan määrääminen on aika hankalaa.
Bill Masterton oli Minnesota North Starsin pelaaja, joka ainoana NHL-pelaajana kuoli jäällä tapahtuneen loukkaantumisen seurauksena vuonna 1968. Hän oli vasta 29-vuotias lyödessään päänsä jäähän kaaduttuaan puhtaan taklauksen vuoksi.
Masterton-ehdokkaat julkistetaan aina vähän ennen runkosarjakauden loppua jostain syystä, vaikka voittaja julistetaan vasta kesäkuussa NHL:n palkintogaalassa.

Pohjois-Amerikan ammattilaiskiekkotoimittajat äänestävät viiden suurimman NHL-palkinnon voittajat. Nämä palkinnot ovat Hart, Calder, Norris, Selke ja Lady Byng.

Hart-palkinto annetaan ”pelaajalle, joka on määrätty arvokkaimmaksi pelaajaksi joukkueelleen”. Palkintovaatimuksen erikoinen sanamuoto on tuottanut eniten vaikeuksia valitsijoille aikaisemmin. Kyseessä ei ole siis NHL:n parhaan pelaajan palkinto, vaan kyse on pelaajasta, joka on arvokkain omalle joukkueelleen.
Joskus joukkueista, joilla on paljon erinomaisia pelaajia on vaikeaa valita yksi nimi Hart-ehdokkaaksi. Esimerkiksi Detroit Red Wingsillä on pelaajia kuten Pavel Datsyuk, Henrik Zetterberg ja Niklas Lidström. Jo pelkästään seuran oman voittajan valitseminen on vaikeaa ja on ollut vuosien ajan. Sama ongelma Pittsburghissä, jossa samassa joukkueessa pelaavat Evgeni Malkin ja Sidney Crosby.

Alkuperäisen Hart-palkinnon lahjoitti NHL:n käyttöön Dr. David A. Hart jo vuonna 1923. Hän oli Montreal Canadiensin valmentaja/GM Cecil Hartin isä.

Frank Calderin muistopalkinto annetaan vuosittain ”pelaajalle, joka on valittu tehokkaimmaksi ensimmäisenä kilpailuvuotenaan NHL:ssä.”  Eli siis se on palkinto vuoden tulokkaalle. Calder oli NHL:n presidentti vuosina 1917-43. Hänellä oli tapana ostaa palkinto omissa nimissään vuoden tulokkaalle vuodesta 1936 lähtien 1943 kuolemaansa saakka.
Ennen palkintoa vuoden tulokas oli jo nimetty vuodesta 1933 lähtien.
Calderin kuoleman jälkeen NHL teki hänen muistopalkinnostaan vakituisen kiertopalkinnon. Pelaaja, joka on pelannut vähemmän kuin 20 ottelua viime kaudella tai alle kuusi sitä edellisinä kausina kelpuutetaan vielä tulokkaaksi tällä kaudella.

James Norrisin muistopalkinto annetaan vuosittain ”puolustajalle, joka on koko kauden ajan esittänyt parhaita all-around kykyjä pelipaikallaan.” Eli tarkoitus on palkita monipuolisesti parhain pakki, ei välttämättä puolustajien pistepörssin paras puolustaja.
James Norris oli Detroit Red Wingsin ensimmäinen omistaja, jonka muistolle palkintoa alettiin jakaa vuodesta 1953.

Frank J. Selke palkinto annetaan ”hyökkääjäpelaajalle, joka parhaiten kunnostautuu pelin puolustuksellisilla osa-alueilla”. NHL aloitti palkinnon jakamisen vasta keväällä 1978. Yleisesti uskottiin liigan räätälöineen palkinnon ensimmäisen voittajan Bob Gaineyn erinomaisuuden tunnustaakseen. Joittenkin mielestä palkinto olisi pitänyt jo uudelleen nimetä Bobin mukaan.
Frank Selke oli manageri ja joukkueitten rakentaja sekä Torontossa että Montrealissa. Monet pitävät NHL:n historian parhaana GM:nä.

Lady Byngin muistopalkinto annetaan ”pelaajalle, jonka on todettu osoittaneen parhaimmanlaatuista urheiluhenkeä ja herrasmiesmäistä käytöstä yhdistettynä korkealaatuiseen pelitaitoon.” Eli kyseessä on liigan herrasmiespelaajan palkinto.
Lady Byng oli englantilaisen Kanadassa toimineen kenraalikuvernöörin vaimo, joka vuonna 1925 lahjoitti nimeään kantavan palkinnon annettavaksi vuosittain NHL:n hienoimmalle herrasmiehelle. Lady Byng kävi katsomassa Ottawa Senatorsin otteluja ja valitsi itse palkinnon ensimmäiseksi voittajaksi Sensin Frank Nighborin.
Myöhemmin New York Rangersin Frank Boucher voitti palkinnon seitsemän kertaa kahdeksan vuoden aikana. Vuonna 1935 Lady Byng piti tätä saavutusta niin suuressa arvossa, että hän antoi alkuperäisen palkinnon Boucherille omaksi lahjoittaen sen tilalle uuden.
Lady Byngin kuoltua vuonna 1949 NHL lisäsi palkinnon nimeen sanan muistopalkinto.

Georges Vezina-palkinto annetaan NHL:n parhaalle maalivahdille. Valinnan tekevät NHL seurojen toimitusjohtajat eli GM:t.
Georges Vezina oli Montreal Canadiensin maalivahti, joka tuupertui jäähän kauden 1925-26 Pittsburgh Piratesia vastaan pelatun kotiavauksen toisessa erässä ja joutui jättämään kentän.
Lääkärit totesivat Vezinalla olleen pitkällekehittyneen tuberkuloosin. Hän kuoli 4 kuukautta myöhemmin jättäen jälkeensä 22-lapsisen perheen.
Silloiset Montreal Canadiensin omistajat lahjoittivat palkinnon NHL:lle edesmenneen maalivahtinsa kunniaksi seuraavan kauden alussa.

Jack Adams-palkinto annetaan NHL-valmentajalle, joka on ”vaikuttanut eniten joukkueensa menestykseen.” Valinnan tekevät otteluja lähettävien sähköisten viestimien, radion ja TV:n edustajat.
Jack Adams oli tunnettu Detroit Red Wingsin suuruudenpäivien valmentajana ja GM:nä. Stanley Cup-mestaruuden ohella Jack Adams-palkinnon voitto on suurin mahdollinen kunnia NHL-valmentajalle.

Näitten palkintojen lisäksi NHL:n palkintogaalassa annetaan vielä pari muuta pokaalia. William M. Jennings-palkinto annetaan maalivahdille, joka on kauden aikana päästänyt vähiten maaleja per ottelu. Tai kahdelle maalivahdille.
Maurice ”Rocket” Richard-palkinto annetaan NHL:n runkosarjan parhaalle maalintekijälle.  Lester B. Pearson-palkinto on pelaajien itsensä erityisesti arvostama, koska sen voittaja valitaan NHL-pelaajien äänestyksen perusteella. Eli kyseessä on äänestys muitten pelaajien kunnioituksesta ja arvostuksesta.
King Clancyn muistopalkinto luovutetaan pelaajalle, ”joka osoittaa parhaita johtajantaitoa jäälla ja joka lisäksi on tehnyt huomattavan humanitäärisen palveluksen kaukalon ulkopuolella.” King Clancy oli tunnettu pelaajana, erotuomarina, valmentajana ja sikariportaan miehenä NHL:ssä.

Espanjantauti ja Bad Joe Hall

Ja vielä lopuksi pieni historiapläjäys. Stanley Cup-kannu on jäänyt nostamatta mestarin toimesta vain kahtena keväänä koko sen historian aikana. Toisen kerran vlogin lukijat varmasti muistavat se oli työsulun vuoksi 2004-2005.
Ensimmäinen kerta kun Kannua ei juhlittu oli keväällä vuonna 1919.

Vuosina 1918-19 maailmassa riehui maailmanhistorian tappavin pandemia, espanjantauti, johon menehtyi eri laskelmien mukaan 50-100 miljoonaa ihmistä vain puolessatoista vuodessa. Suomessa tautiin arvioitiin kuolleen noin 25.000 ihmistä.

"Bad" Joe Hall syntyi Staffordshiressä, Englannissa vuonna 1882. Joe oli kaksivuotias kun hänen perheensä muutti Kanadaan Manitoban provinssiin. Hänestä tuli yksi ammattilaisjääkiekon alkuaikojen parhaista puolustajista.
Hän voitti Stanley Cupin Quebec Bulldogsin kanssa 1912 ja -13 ja sitä ennen Kenora Thistlesin kanssa jo 1907.
Joe Hall tunnettiin tyylikkäänä englantilaistyylisenä herrasmiehenä kaukalon ulkopuolella. Mutta jäällä hänen temperamenttinsa oli legendaarinen. Heti ammattilaiskiekkoilijaksi päästyään Joe teki mainetta pahamaineisena jäähykuninkaana. Samanaikaisesti hän oli yksi parhaista pelaajista.
Tuon ajan ammattilaispelaajille tyypilliseen tapaan myös Joe matkusti paikkakunnalta toiselle ja vaihtoi seuraa ja liigaa usein sen mukaan, mistä tarjottiin eniten rahaa. NHA-liigaan päästyään Joe Hall aloitti nopeasti vihamielisyydet useiden vastustajajoukkueitten pelaajien kanssa.
Joe ja Montreal Canadiensin Newsy Lalonde ottivat verisesti yhteen tappeluissa, joista on tullut yksi jääkiekon alkuvuosien kuuluisista legendoista. Myöhemmin vuonna 1917 Joe Hallista tuli yksi Montreal Canadiensin ensimmäisistä pelkästään englantia puhuneista pelaajista.
Paha-Joe ja Newsy unohtivat vanhat kaunansa Montrealissa. Heistä tuli kämppikset ja parhaat ystävät.

Seattle Metropolitans oli ensimmäinen Yhdysvaltojen puolella pelannut joukkue, joka voitti Stanley Cupin kukistamalla mestaruutta puolustaneen Montreal Canadiensin otteluvoitoin 3-1 Seattlessa vuonna 1917.
Kaksi vuotta myöhemmin samat joukkueet kohtasivat uudelleen Stanley Cup-finaalissa Seattlessa traagisin seurauksin. Joe Hall oli nyt NHL:ssä pelaavan Canadiensin pakki. Hän oli juuri voittanut NHL:n runkosarjan jäähykuninkuuden 136 minuutillaan.
36-vuotiaana hän alkoi olla yksi ammattilaisjääkiekon ikänestoreista. Mutta hän halusi vielä voittaa Stanley Cupin yhden kerran ennen kuin tuli aika ripustaa luistimet naulaan.
Ottelusarjavoitot olivat viiden ottelun jälkeen tasan 2-2. Game 4 päättyi tasapeliin sadan minuutin jatkoajan jälkeen. Pelisarjaa seuranneet pitivät sitä parhaana jääkiekkona, mitä lajin historiassa oltiin siihen mennessä nähty.
Jotkut pelaajista valittivat huonosta olostaan, mutta uskoivat sen johtuneen tuosta maratonottelusta. Bad Joe Hall aloitti Game 5:n, mutta joutui keskeyttämään sen huonovointisuutensa vuoksi.
Montreal voitti ottelun, mutta seuraavana päivänä neljä sen pelajaa sekä GM George Kennedy menivät Seattlen sairaalaan. Heidät määrättiin vuodelepoon pahassa kuumeessa influenssan vuoksi. Yksi pelaajista oli kapteeni Newsy Lalonde.
Aprillipäiväksi suunniteltua ratkaisevaa ottelua ei koskaan pelattu terveysministeriön määräyksestä. Stanley Cup-mestaruus jäi ratkaisematta.
Muut Montreal Canadiensin miehet tervehtyivät tarpeeksi ja pääsivät lopulta pois sairaalahoidosta, mutta Bad Joe Hallin tila heikkeni.
Joe Hall kuoli Seattlen sairaalassa viiden päivän kuluttua, huhtikuun viidentenä 1919. Hän oli 36-vuotias.

Vuonna 1961 Hockey Hall of Fame kunnioitti Bad Joe Hallia kutsumalla hänet Hoolin jäseneksi.