sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Tarinoita turnauksesta

Turku-Turnaus päättyi kuitenkin kahteen voittoon vaikka, kolme ensimmäistä peliä eivät luoneet uskoa junan kääntymiseen. Red Wings ja Tuto otteluiden sankariksi nousi koko turnauksen pistepörssin voittanut Antti Koivu.

12 pelin voitoton putki saatin katkaistua, ja pettymysten kyyneleet kuivuivat poskille. Alkutahdit uudelle nousulle loi Red Wingsiä vastaan koottu "Tuomiopäivän Legioona" Lounaja-Hömelö-Säbä.
Tuomiopäivän legioonan peliä oli kiinnostava seurata. Kolme isokoista pelaajaa, joilla on ruumiinrakenteestaan huolimatta kykyä nopeisiin ratkaisuihin. Iso koko tuo toimintavapautta kaukalossa. Muutama ylimääräinen sekunti pelin kriittisillä hetkillä. Vastustajat pyrkivät pelaamaan ketjua vastaan tietyllä tavalla - kovaa. Se oli ainoa käytettävissä ollut mahdollisuus. Fyysistä ylivaltaa on mahdollista horjuttaa vain fyysisin eväin.
Hömelön vitja toi kaukaloon uuden ulottuvuuden. Viimeistään nyt joutui häpeään teoria, jonka mukaan iso koko tarkoittaa kankeutta. Tuomiopäivän legioonan pelinopeus oli hämmästyttävllä tasolla. Ketju oli vaarallinen päästessään myllyttämään kiekkoa vastustajan alueella. Pitkät kulmamyllyt uuvuttivat vastustajat. Tilanteet pelattiin loppuun väellä ja voimalla. Matematiikan lainalaisuuksiin kuuluva massan maksimointi sai kiekolliset kasvonsa kaukalossa. Ketju rikottiin jo kesken pelin mutta joukkueen peli-ilme oli kääntynyt lopullisesti.


Tässä Säbän taiteilema 3-1 osuma. Hömelö+Säbä=Magic

4-2 maalin värkkäsi Aaron Lounaja joka kuljetti koko kentän läpi ja ohi maalivahdin.

Aaron käytti maalissa legendaarista "kolmoisharhautusta". Siinä huijataan moken lisäksi aina kaksi puolustajaa. Hieno maali ja hieno tarina pelaajasta joka menetti loukkaantumisten takia melkein koko kauden.

5-3 ja lopullisen niitin Red Wings arkkuun naulasi Antti Koivu,  Antti sai Poliisin päädyn kautta heittämän biljardi sytön itselleen ja käytti kuuluisaa Shake`n Baken harhautusta. Antti tuo "Paimion Pommittaja" heitettiin jälleen tuleen kun peli oli ratkaisu vaiheessa, näin Antti kommentoi tunnelmia.

Turku-Turnaus pelit ovat aina spesiaalitapahtumia. Satoja ihmisiä seuraamassa aamuluistelua, erittäin suuri joukko kannattajia ja perheenjäseniä odottamassa pelaajia ottelun jälkeen.
”Se on jotain hienoa pelata turnauksessa”, sanoi Antti ottelun jälkeen. ”Kun mennään Kupittaalle tai Varissuolle, peli on kuin meidän kotimatsi. Tottakai, paljon kannattajia ja pitkät perinteet, se näkyy.”
”Täytyy sanoa, että olen viihtynyt tosi hyvin Tps-KaKipossa. Hieno joukkue pelata lätkää. Tietysti välillä on rankkaakin, yleisö buuaa ja muuta, mutta tavallaan se vie eteenpäin kuitenkin. Hienoa, kuin on porukkaa takana.”
Antti pelasi 10:04 ottelussa. Maaliruiskun roolissa pelaaminen ei ole helppoa. Se on, kuten Paimion mies itsekin sanoo, joskus selviytymistä.
”Oma roolini, maalipyssynä, se on kuin kiveenhakattu. Siinä mennään, mutta ei auta muukaan kuin yrittää pitää pää pystyssä ja hoitaa se homma mikä annetaan. Ei se missään nimessä ole helppoa. Kun tällainen ilta kuin tänään esimerkiksi oli, ei siinä hirveästi tehdä. Muutamat kassit mitä heitetään sinne, se on melkein vain sitä, että joka vedolla pitää onnistua.”

Kova lopputurnaus tarunhohtoiselta seuralta, finaalipaikka on menetetty.
”Onhan tämä tavallaan aika rankkaa, kun tietää, että tilanne on se mikä se on”, sanoi Koivu. ”Jokaisen pitää etsiä kipinää näihin peleihin, erilaisia sytykkeitä, mutta ei se helppoa ole, kun finaalipaikka on jo mennyt.”


Kauden viimeiseen otteluun vastaan luisteli Tuto. Peli ei Alkanut parhaalla tavalla kun Tuto iski avausmaalin ylivoimalla jo pelin ensi hetkillä. Mutta sitten esiin astui Atte Kulmala, 1+2 tehot ensimmäiseen erään ja Tuto odotti köysissä kuolin-iskua.

Atte kertoili suu täynnä makkaraperunoita hieman pelin kulusta.

Viisikkomme käytti hyökkäyksissä ns. ”soft dump”-taktiikkaa heittämällä kiekon vastustajan päätyyn alueelle, jolle maalivahti ei ehdi. Pakin on mentävä sinne taklattavaksi. Tilanne, jossa puolustaja menee kulmaan hakemaan kiekkoa ja joutuu hampaat irvessä häntä jahtaavan karvaajan tilttaamaksi ei yleensä ole jääkiekko-ottelun tähtihetkiä, mutta meidän ketju teki siitä taidetta.

"Tulonen-At.Kulmala-Koivu siihen kaatuu Tuto" Huudot raikasivat ympäri Kupittaan lätkä-pyhättöä.

"Siinä oli hienot ketjukaverit, Antti ja Veeti pelasivat suurella sydämellä,sanoi Atte, pistepörssi kertoo pelaajan kehittymisestä. Kolmen ensimmäisen pelin maalipaikoista 50-55 prosenttia tuli ylivoimapelissä. Nyt vain 30% tuli ylivoimista, mikä kertoo ketjumme vaarallisuudesta viidellä-viittä vastaan pelissä."

Miten paljon paremmaksi Atte Kulmala voi vielä tulla? Hän on intohimoinen harjoittelija. Attea arvosteltiin aikaisemmin heikkoudesta aloitusympyrässä. Hän harjoitteli aloituksia ja hänestä tuli yksi liigan parhaista. Sitten hänestä puhuttiin parempana pelintekijänä kuin maalintekijänä. Atte harjoitteli laukaustaan ja palasi tekemään 2 maalia turnauksessa.
Hänellä on sisäistä draivia harjoitella ja tulla paremmaksi koko ajan. Tämä yhdistettynä lahjoihin ja jo ennestään huipputason taitoihin on pelottava yhdistelmä. Kesäisin At.Kulmal harjoittelee kovaa ja noudattaa Mantun Grillin ruokalistaa.

Loppulukemat 4-2 viimeisteli taistelun ilmentymä Juhani Tossavainen tyhjään maaliin, ja sai näin palkinnon tekemästään kovasta työstä.

"Olen yrittänyt ajatella, että kaikella on tarkoituksensa. Onni pitää ansaita, ja uskon että ennemmin tai myöhemmin sen myös ansaitsemme" Juhani kertoili kolmen hävityn pelin jälkeen lauantaina.

"Joukkue antaa varmasti kaikkensa, joka ilta, ja yleensöä se riittää meille. Se on eri asia riittääkö se voittoon, mutta suihkun jälkeen pitää joka jätkän pystyä katsomaan itseään peiliin"

"Ansaitsemme palkintomme jokaisen joukkuetoverin kunnioituksena ja arvostuksena"  sanaili Juhani tuolloin.

Juhani Tossavainen pelaa todellista "luotijuna-kiekkoa" illasta toiseen. Kausi oli mukava päättää maaliin ja koota ajatuksia ja juonia seuraavaan syksyyn. Hyväntuulinen Juhani oli puheliaalla tuulella taiston tauottua.

”Parempia ketjukavereita ei voisi olla”, sanoi Juhani pelin jälkeen. ”Kun nuo jätkät on vierellä, pitää antaa niitten tehdä peliä ja itse on haettava paikkaa, yrittää takakarvata kiekkoa ja antaa niille sitä. On ne niin taitavia kavereita. Kyllä ne osaa hommansa ja minä teen oman hommani.”
”Tämä oli sellainen fyysinen peli, mukava oli pelata. Oli virtaa jaloissa. Aina kun pyöritimme, tuli energiaa, koska yleisö kohahti.”

”Viimeiset kaksi peliä meni hyvin. Pelistä peliin. Onnistuimme pitämään tasomme pari sekuntia ja pääsimme juonen päästä kiinni 12 voitottoman pelin jälkeen. Sitä ennen oli sellaista pomppimista, hyvää peliä seurasi huono peli. Ei löytynyt kultaista keskitietä. Nyt löytyi ja oli aika mukavaa heittää byyri kun tietää kuinka kausi on mennyt.”

Juhanin ja koko joukkueen viimeinen maali kaudella 2011-2012


Pistepörssi

1.Antti Koivu 3+2=5 -1
2.Atte Kulmala 2+2=4 +2
3.Veeti Tulonen 2+2=4 +0 4min
4.Juhani Tossavainen 2+1=3 -3
5.Aaron Lounaja 1+2=3 -2
6. Aleksi Aalto 1+1=2 -2
7.Aleksi Kulmala 0+2=2 +0
8.Aaron Salmivirta 0+2=2 -2 2min
9.Axel Irmola 1+0=1 -4
10. Joona Reunamäki 1+0=1 +1
11. Jaakko Laitinen 0+1=1 -6 4min
12. Juuso Suhonen 0+0=0 -1
13.William Leskelä 0+0=0 -8
14. Tiitus Tuominen 0+0=0 -7

Aku Wikström 78min 45sek 66/80 82,5% pmk 5,85
Roope Rantala 71min 15 sek 38/44 86,36% pmk 2,52

Ei kommentteja: