Le Demon Blond

Guy Lafleur oli yksi NHL:n tarunomaisimman seuran suuruuden aikojen kuuluisimpia pelaajia. Yksi kaikkein parhaista ja ehdottomasti jännittävin katsoa. Lafleur oli jumaloitu 1970-luvun NHL-supertähti, joka teki jääkiekon paremmaksi. Hän voitti ja saavutti kaiken mahdollisen. Ja kaiken sen hän teki tyylikkäästi ranskalaisin maustein.
Blogi yrittää sivistää lukijoitaan kertomalla yhdestä NHL:n jännittävimmistä pelaajista  Guy Damien Lafleurista.

Guy Lafleurin kolme ensimmäistä kautta NHL:ssä eivät sujuneet odotusten mukaisesti. Suurella kohulla kesän 1971 draftissä ensimmäisenä Quebec Rempartsista varattu ihmelapsi näytti tavalliselta kuolevaiselta. Hän teki vain 29, 28 ja 21 maalia. Maalit tulivat samalla tavalla kuin muittenkin pelaajien maalit; reboundeista ja syöttökuvioitten päätteeksi.
Montreal, tuo jääkiekkomaailman intohimoisimmalla tavalla jääkiekkoa sykkivä kaupunki ja oman sukupolvensa ihmelapseksi mainostettu Lafleur ikäänkuin ujostelivat toisiaan.
Sitten, syksyllä 1974 tapahtui jotain, mikä kanadanranskalaisessa kirjallisuudessa kerrotaan todella ranskalaiseen tapaan. Termejä ”kanadanranskalainen” ja ”ranskalainen” käytetään tässä yhteydessä synonyymeinä, vaikka ne eivät aivan samaa tarkoitakkaan.

Me tavalliset blogin lukijat emme yksinkertaista jääkiekkokypärän riisumista näin ranskalaisesti pystyisi näkemään. Tässä vapaasti käännetty ote Kanadan jääkiekkoatlaksesta:
”Syksyllä 1974 Guy Lafleur otti kypäränsä pois ensimmäistä kertaa pelatakseen jääkiekkoa. Se oli kuin kohtaus elokuvasta, jossa ujo nuori tyttö riisuu silmälasinsa ja sitten ravistaa kiinnipitämänsä hiukset vapaiksi, yhtäkkiä paljastuen täysikasvuiseksi naiseksi.”
Le Demon Blond oli syntynyt.
Guy Lafleurista tuli yhtäkkiä kaikkea, mitä Montrealissa oli kolmen kauden ajan odotettu. Näyttävä laituri, joka tämän jälkeen ampui 50 maalia tai enemmän kuusi kertaa peräkkäin. Lafleur luisteli hurjalla vauhdilla kiekko lavassa hiukset tuulessa lentäen kenttää ylös kuin 1970-luvun varusteissa vuorenrinnettä alas rymistelevä syöksylaskija.
Guy Lafleur oli kuin Jean-Claude Killy, huipputaitava, räjähtävän nopea ja liikkeensä uhkarohkean täpärästi hallitseva taituri samanaikaisesti. Lafleurin ottaessa kiekon haltuunsa ja lähtiessä ylös kiekon kanssa, katsojat kaikkialla NHL:ssä nousivat seisomaan nähdäkseen paremmin.

”GUY! GUY ! GUY !”-huuto seurasi yleensä Lafleurin kuljetuksia kaukalon päästä päähän. Jos ranskalaiset olisivat keksineet 1970-luvun luotettavan perheauton, joka olisi ollut parempi kuin Lada 1200 L se olisi ollut kuin Guy Lafleur.
Tuo oman aikansa tekniikalla valmistettu auto meni hurjaa vauhtia suorilla. Kaarteitten lähestyessä meno näytti lähes pelottavalta, jarrut ja downforce-tekniikka eivät olleet vielä modernilla tasolla. Tuolla tavalla Guy Lafleur liikkui jääkiekkokaukalossa.
1970-luvun Montrealissa supertähden elämää elänyt Lafleur kaahasi Ferrarilla. Samanaikaisesti Chevrolet lennätti hänet Monacoon tekemään mainoksia Monte Carlo-mallilleen, mutta tosielämässä Lafleur ei tietenkään voinut ajaa moisella pappa-autolla.
Englanninkielisessä maailmassa Lafleurin sukunimestä tehtiin hänen toinen tunnettu lempinimensä ”The Flower”.

Guy Lafleur syntyi pelaamaan jääkiekkoa. Hän oli jo mies ollessaan poika. Hän ampui lyöntilaukauksia siniviivalta jo 10-vuotiaana pelottaen maalivahteja. Muitten pikkukylien jääkiekkolahjakkuuksien tavoin myös Lafleur joutui jättämään vanhempiensa kodin nuorena, vasta 14-vuotiaana.
Guy aloitti jääkiekon viisivuotiaana saatuaan ensimmäiset luistimensa. Hitsaajana toiminut isä Rejean Lafleur rakensi kotitalon takapihalle kaukalon jäädyttäen sitä talvisin. Hän hitsasi putkista maalikehikot, perunasäkit saivat toimia maaliverkkoina.
Lafleurin kaukalossa kokoontui parisenkymmentä naapuruston pikkupoikaa pitkien talvien ajan lähes joka päivä. Jo seitsemänvuotiaana Guy meni jäälle arkiaamuina kello seitsemän aikoihin luistellaakseen ennen kouluun menoa. Ruokatunnilla pelattiin muita koululaisia vastaan. Iltaisin olivat vuorossa pelit muita joukkueita vastaan.
”Suhtauduin jääkiekkoon vakavammin kuin jotkut ystävistäni jo seitsemänvuotiaana”, kertoi Lafleur itse kirjassa ”Lions in Winter”. ”Minulla oli tapana nukkua täysissä jääkiekkovarusteissa viikonloppuisin, jotta olisin valmiina heti aamulla.”
Singerin ompelukonetehdas oli Guy Lafleurin Thurso-nimisen kotikylän tärkein työnantaja. Singer rakennutti paikkakunnalle sisähallin ja myi sen kunnalle yhden dollarin hintaan. Halli oli kuin jääkiekkotaivas nuorelle Lafleurille. Ennenpitkää hän keksi, miten päästä irralleen jääneitten seinälautojen läpi sisälle halliin aamuisin päästäkseen yksin jäälle.
Yhdeksänvuotiaana Lafleur aloitti harjoittelun kaukalon ulkopuolella tullakseen jääkiekkoilijaksi. Hän juoksi lenkkejä. Hän auttoi paikallisia maanviljelijöitä sekalaisissa töissä hankkiakseen voimaa.
Vuonna 1962 Ontariossa sijaitseva ranskankielinen Rocklandin kaupunki teki Guy Lafleurista kunniakansalaisen voidakseen ottaa tämän alaikäisenä pelaajana mukaansa kuuluisaan Quebec Cityn Peewee-turnaukseen, joka pelataan Le Coliseessa.
Hän voitti turnauksen pistepörssin, vaikka suurin osa muista pelaajista oli kaksi vuotta vanhempia. Kuuluisa NHL-tuomari Red Storey antoi palkinnon Lafleurille.

Guy Lafleurin ollessa vasta 12-vuotias Quebec Citystä tuli puhelinsoitto isä Rejeanille. Kaupungissa pelannut Junior B-tason A-junnujoukkue halusi hänet riveihinsä. Isä pyysi poikaa odottamaan vielä.
14-vuotiaana Lafleur muutti kotoaan Quebec Cityyn. Hänen isäntäperheekseen määrättiin Baribeaun perhe, joka asui aivan Le Coliseen lähettyvillä. Helmikuussa vuonna 1985, Lafleurin lopetettua pelaamisen Montreal Canadiensisssa, rouva Baribeau oli Montrealin Forumin jäällä muun Lafleurin perheen kanssa jäähyväisseremonioissa.
Aluksi Rejean oli niin huolissaan nuoren poikansa asumisesta toisessa kaupungissa, että hän ajoi yli 300 kilometrin matkan kahdesti viikossa poikansa pelin nähdäkseen. Kukapa isä ei olisi.
Guy Lafleur pelasi viisi vuotta junnukiekkoa Quebec Cityssä. Kaksi viimeistä Quebecin junnuliigan Rempartsissa. Kaudella 1969-70 hän teki käsittämättömät 103 maalia ja 170 pistettä 56 ottelussa. Näitten lisäksi 25 maalia ja 43 pistettä 15 playoffottelussa.
Seuraavalla kaudella esikuvansa Jean Beliveaun numero 4 selässään pelannut Lafleur teki vielä uskomattomammat 130 maalia ja 209 pistettä 62 ottelussa.

Montreal Canadiens oli kuin etukäteen määrätty seuraksi, jossa Guy Lafleur tulisi pelaamaan NHL:ssä. Muita vaihtoehtoja ei ollut. Lafleur itse sanoi myöhemmin päättäneensä pelata WHA:n Quebec Nordiquesissa, jos jokin muu seura kuin Canadiens tekisi NHL-varauksen.
Canadiensin nerokas GM Sam Pollock oli tiennyt jo kahden vuoden ajan haluavansa varata Lafleurin. Canadiensin sikariportaan silmissä juuri Guy Lafleur oli syntynyt kantaakseen kuuluisaa CH-paitaa päällään NHL:ssä. Mikään muu ei tuntunut järkevältä. Se oli hänen ennaltamäärätty kohtalonsa.
Nerokkailla pelaajakaupoilla Pollock oli onnistunut saamaan Oakland Sealsin varausoikeuden kesän 1971 draftiin. Sam uskoi Sealsin olevan NHL:n huonoimman joukkueen ja siten jäävän viimeiseksi sarjataulukossa.
Kaudella 1970-71 puolivälissä näytti siltä, että Los Angeles Kings olisi putoamassa NHL:n jumboksi. Tammikuun 26., 1971 Pollock teki Kingsin kanssa mielenkiintoisen pelaajakaupan lähettäen sentteri Ralph Backstromin Kingsiin kahta tuntematonta pelaajaa, Ray Fortinia ja Gord Labossierea vastaan. Montreal Canadiensilla ei ollut tarkoitustakaan käyttää kumpaakaan.
Backstromin avulla Kings nousi kauden lopussa jättäen Sealsin viimeiseksi. Montreal saisi varata ensimmäisenä.
Good Trader Samin toiminnasta syntyi uusi termi jääkiekkoslangiin. Sampollocking. Vielä tänä päivänä voi kuulla jonkun NHL-managerin yrittävän ”sampollockoida” toista joukkuetta yrittäessään vaikuttaa tämän sijoitukseen sarjataulukossa ovelilla pelaajakaupoilla.
Kesäkuun 10. 1971 Guy Lafleurista tuli Montreal Canadiensin pelaaja. Edellisenä päivänä uransa lopettanut Jean Beliveau tarjosi heti nuorelle ihmelapselle paitaansa numero 4, mutta Lafleur epäröi ja otti lopulta kuuluisaksi tulleen numero 10:n. Hän ei halunnut ylimääräisiä paineita numeron vuoksi.

Ensimmäisen NHL-harjoitusleirinsä aikana 20 vuotta täyttänyt Guy Lafleur ei voittanut Calder-palkintoa ensimmäisellä NHL-kaudellaan 1971-72. Canadiensin maalivahti Ken Dryden palkittiin vuoden tulokkaana.
Lafleur aloitti NHL:ssä pelaamalla 3-4 ketjuissa. Hän teki kunnioitettavat 29 maalia ja 64 pistettä, mutta kakkosena varattu Marcel Dionne teki Detroitissa 14 pistettä enemmän. Buffalon tulokas Rick Martin teki 10 pistettä enemmän ja peräti 44 maalia.
Vuotta myöhemmin Dionne teki 90 pistettä ja Martin teki taas 44 maalia. Lafleurin kolmannella kaudella Rick Martin liittyi jo 50 maalin kerhoon, Dionne teki 78 pistettä ja nuoret tähdet kuten Toronton Darryl Sittler ja Philadelphian Bobby Clarke nousivat esiin.
Montrealilla ei ollut yhtään pelaajaa NHL:n pistepörssin top 10:ssä, playoffseissa kesäloma alkoi heti ensimmäisen kierroksen jälkeen New York Rangersin jatkaessa eteenpäin.
Sam Pollockin valintaa kesän 1971 draftissä alettiin yleisestä pitää epäonnistuneena. Vähälle huomiolle jäi se tosiasia, että sentteripulan vuoksi Lafleur joutui pelaamaan pitkiä aikoja epätavallisella paikalla sentterinä.
Sitten Le Demon Blond riisui kypäränsä. Hänet siirrettiin taas oikeaan laitaan. Ketjukavereiksi tulivat Steve Shutt ja Pete Mahovlich. Buffalo Sabres pudotti Canadiensin kevään 1975 playoffseissa, mutta se jäi Montrealin uuden dynastiajoukkueen viimeiseksi pettymykseksi.

Tässä hyvä esimerkki 1970-luvun Montreal-dynastian pelistä kevään 1978 playoffseista. Montreal Canadiensin joukkue oli yksi NHL:n historian parhaista ja Guy Lafleur oli sen paras pelaaja. Tässä Legends of Hockey-dokumenttisarjan jakso Lafleurista.

Seuraavat kaudet Montreal Canadiens hallitsi NHL:ää. Guy Lafleuristä tuli Montrealin supertähti, jonka kuva oli jokaisessa lehdessä, TV:ssä ja tienlaitamainoksessa. Hän eli disco-aikakauden elämää. Canadiensin pelaajat juhlivat kaupungin yössä joka ilta ja Lafleurin omien sanojen mukaan pelasivat seuraavana päivänä syyllisyyden tunteen vuoksi paremmin.
Legendaarisella valmentaja Scotty Bowmanilla kerrottiin olleen nerokas keino saada selville, ketkä pelaajat viihtyivät liian myöhään yössä joukkueen ollessa pelikiertueilla. Hän kävi antamassa hotellin yöportierille mailan ja kehoitti tätä pyytämään ovesta aamuyön tunteina sisääntulevilta jääkiekkosankareilta nimikirjoituksia.
Aamulla Scotty kävi lukemassa nimet mailasta.
Keväällä 1981 Lafleur ajoi Cadillacinsa kanssa aamuyön tunteina päin metalliaitaa. Canadiens oli saanut hänet vaihtamaan Ferrarin pois. Terävä metallitanko iskeytyi läpi etuikkunan repäisten pienen palasen rattiin nukahtaneen Lafleurin korvasta. Hengenlähtö oli todella lähellä.
Onnettomuuden jälkeen Lafleurin sanotaan rauhoittuneen ja keskittyneen enemmän perhe-elämään.

Guy Lafleur, Montreal Canadiensin le numero 10; kultaiset hiukset tuulessa lentäen luistelemassa hurjalla vauhdilla kiekko lavassaan ylöspäin, harhauttamassa vastustajan puolustajan huippunopealla liikkeellä, sitten toisen ja ampumassa kiekon kovalla laukauksella tarkasti maalivahdin ohi on yksi mieleenpainuvimmista muistoista 1970-luvun NHL:n parasta kiekkoa seuranneille.

Parhaimmillaan Lafleur oli taiteilija, joka muovasi NHL-otteluista kauniita taideteoksia uskomattomilla taidoillaan. Tässä esimerkiksi Lafleurin NHL-uran 250. maali.

Tässä ehkä kuuluisin Lafleurin maali, konferenssifinaalin 7. pelissä Boston Bruinsia vastaan.

Tässä kokoelma parhaita paloja vuosien varrelta.

Chicagolainen NHL-toimittaja Bill Libby kirjoitti kerran Lafleurista: ”Hänessä tyypillistyy kaikki, mikä on parasta tässä urheilulajissa. Hän on luistimillaan taiteilija, joka luo maalitilanteita samalla tavalla kuin taidemaalari luo maisemia kanvakselle pensselillään.”

Puhuttaessa NHL:n historian parhaista oikeista laitahyökkääjistä nimet, kuten Gordie Howe, Maurice Richard, Mike Bossy ja Guy Lafleur mainitaan useimmin. Teemu Selänne ja Jaromir Jagr ovat myös nousemassa listalle.

Lafleur dominoi NHL-kiekkoa 1970-luvun puolenvälin molemmin puolin. Hän oli NHL:n pistepörssin ykkönen kolmesti, voittaen Art Ross-palkinnon kolme kertaa. Hän voitti Hart-palkinnon liigan arvokkaimpana pelaajana kahdesti. Hän rikkoi 50-maalin rajan kuudella kaudella peräkkäin. Hänet valittiin NHL:n ykkös All Stars-viisikon oikeaksi laituriksi kaikilla noilla kuudella kaudella.

Guy Lafleur johti Montreal Canadiensin viiteen Stanley Cup-mestaruuteen. Kerran hänet palkittiin playoffsien parhaana pelaajana Conn Smythe-palkinnolla. Jostain syystä hän ei koskaan voittanut Lady Byng-palkintoa, vaikka hän jos kuka oli oman aikakautensa paras herrasmiespelaaja.
Jokaikinen vastustajajoukkue rakensi aina pelisuunnitelmansa pysäyttääkseen Lafleurin. Hän sai aina päällysviitan seurakseen, häntä varjostettiin jokaisessa vaihdossa. Häntä vastaan pelattiin rumasti, häntä koukattiin ja lyötiin mailalla.

Silti Guy Lafleur ei koskaan kostanut takaisin. Hän ei koskaan tapellut eikä menettänyt hermojaan. Pelaamissaan 1,126 NHL-ottelussa hän otti vain 399 jäähyminuuttia.
Lafleur oli ehdottomasti oman aikansa paras ja yksi kaikkien aikojen parhaista. Hän oli suuri tähti ja jonkinlainen mysteerinen sankari. Häntä kohdeltiin kuin supertähteä. Hänelle maksettiin suuria summia rahaa ja häntä palvottiin jääkiekkosankarina kaikkialla. Hän ajoi nopeilla autoilla.
Yksi Lafleurin mysteereistä oli jo lapsena esiintynyt tapa viihtyä jääkiekkokaukalossa yksin. Montrealin pelaajat tottuivat näkemään hänet yksin Forumin jäällä jo tuntia ennen kuin Scotty Bowman tulisi jäälle aloittamaan joukkueen harjoitukset.
Canadiensin maalivahti Ken Dryden kirjoitti tästä Guy Lafleurin tavasta luistella yksinään kirjassaan ”The Game”. Dryden kirjoitti muutaman sivun tästä entispäivien kiekkoilijoitten tavasta viettää tuntikausia jäällä yksinään harjoitellen tehden vertauksia jalkapalloon. Italialaisilla on jopa termi, ”inventa la partita”, joka kuvaa pelin keksimistä ominpäin.
Guy Lafleur tunnettiin myös siitä, että pelipäivinä hänellä oli tapana ilmestyä pukukoppiin jo aikaisin iltapäivällä. Hän saattoi istua penkillä kopissa neljä tuntia ennen iltaottelun alkua yksin, kaikki kamat päällä, luistimennauhat tiukalla, ketjupolttaen savukkeita ja odottaen pelaamaan pääsyä muitten pelaajien vielä nukkuessa hotellissaan.
Guy Lafleur oli uskomaton jääkiekkolahjakkuus, joka edusti kaikkea sitä, mikä tässä lajissa on parasta. Hän oli nopea ja ketterä. Hän harhautteli vastustajia huipputaitavilla liikkeillä ja ampui kiekkoja järisyttävän kovilla laukauksilla ohi maalivahtien. Ja kaiken hän teki ranskalaisella korostuksella, ranslaisin maustein, ranskalaisella tyylillä.
Jos Albert Uderzo olisi tehnyt sarjakuvakirjan, jossa Asterix ja Obelix vierailevat Quebecissä, komeanenäisen Lafleurixin hahmo olisi ollut helppo piirtää.
Montreal Canadiensin pitkäaikainen kovikirjoittaja Red Fisher kirjoitti Lafleurin saaneen lahjaksi kaikkien parhaitten jääkiekkoilijoitten taidot. Kun hän luisteli kiekon kanssa koko kaukalon mittaisia kuljetuksiaan hänestä pystyi näkemään kaikki NHL-historian parhaat pelaajat samassa tilanteessa.
Kun hän silmänräpäyksessä harhautteli vastustajan ja heti perään toisen hän oli Jean Beliveau. Kun hän tanssi luistimillaan jäähileet takanaan lentäen vastustajan alueelle ja ampui huippukovan ja tarkan laukauksen, hänen mailassaan oli kaikkien Canadiensin parhaitten ampujien laukaukset kuin yhdessä paketissa. Mutta kaikesta huolimatta, hän oli ainutlaatuisesti Lafleur, kirjoitti Fisher.
Guy Lafleurin sanottiin aina pelanneen samalla tavalla, oli vastassa huippujoukkue tai jokin sarjan heittopusseista. Hän oli aina pelipäällä ja se sai vastustajat aina pelaamaan parhaimmillaan myös häntä vastaan. Hän ei koskaan pitänyt vapaa-iltaa kaukalossa tai sanonut ettei tänään huvita.

Guy Lafleur lopetti pelaamisen Montreal Canadiensissa kesken kauden 1984-85. Hän oli vain 33 vuotta vanha. Sarjaa oli pelattu 19 ottelua.
Aika näytti vieneen Lafleurin lahjakkuuden liian aikaisin. La Sainte-Flanelle painoi selässä liikaa.
Seuraavana päivänä Ottawassa Kanadan parlamentin alahuoneen kokouksessa kansanedustaja Lorne Nystrom sai puheenvuoron. ”Voi olla niin, että kaikkialla muualla maailmassa ”Flower Power” alkoi ja päättyi jo 1960-luvulla”, aloitti Nystrom.
”Mutta herra puhemies, Montrealissa se alkoi vuonna 1971 ja päättyi eilen kun Guy Lafleur lopetti pelaamisen.”
Kanadan parlamentti nousi seisaalleen ja pian ilman täytti jääkiekkohalleista tuttu kuuluisa huuto: ”GUY ! GUY ! GUY!!”
Montreal Canadiens jäädytti paidan numero 10.
Kolme vuotta myöhemmin Lafleur valittiin Hockey Hall of Famen jäseneksi. Pian tämän jälkeen hän palasi kuitenkin kaukaloon ensin New York Rangersissä ja sitten vielä kahden kauden ajaksi Quebec Nordiquesissa.
Näin Lafleurin viimeisen kerran livenä hänen viimeisellä Quebecin kaudellaan Edmontonissa. Northland Coliseumin yleisö nousi vielä kerran seisomaan ja tuttu huuto ”GUY ! GUY ! GUY !”  kaikui Albertan illassa numero 10:n viedessä kiekkoa ylöspäin. Viimeisen kerran. Lafleur lopetti tyylikkäästi pelaten vielä vuoden 1991 All Star-ottelussa.
NHL menetti lentävän ranskalaisen, jolla oli sitä jotain jota vain kirkkaimmilla tähdillä oli Guy Lafleurin lopettaessa. Jotain, mikä erottaa tähdet muuten vaan kirkkaista valoista.

Tässä ranskankielinen filmi Guy Lafleurin urasta.

Tässä englanninkielinen filmi, jossa kerrotaan Lafleurin pelistä konferenssifinaalissa Bostonia vastaan vuonna 1979.

Tässä pelaajaesittely vuoden 1980 All Star-ottelusta. Video kannattaa katsoa, yksi kaikkien aikojen legendoista Gordie Howe pelaa viimeisen All Star-ottelunsa ja saa ansaitut aplodit Detroitilais yleisöltä.