Kaikkien aikojen urheilu-elokuva nähtiin pitkästä aikaa mtv3 kanavalla, jouluaattona.Tarina Charlestown Chiefs-nimisen joukkueen vaiheista on jäänyt jääkiekkoelokuvien kuninkaaksi. Parempaa jääkiekkoaiheista elokuvaa ei ole sittemmin nähty.Tarina perustui tositarinaan Johnstown Chiefs-joukkueesta, joka pelasi Pennsylvanian osavaltiossa lähellä Pittsburghiä. Steve Carlsonin (joka esitti Steve Hansonia) mukaan pelaajille maksettiin NAHL-liigassa pelaamisesta 112 taalaa viikossa.
Hollywood-elokuvassa esiintymisestä maksettiin niin hyvin, ettei Carlsonin veljesten tarvinnut ottaa kesätöitä sinä kesänä. Elokuvan tekijät päätyivät käyttämään oikeita jääkiekkoilijoita näyttelijöinä huomattuaan miten vaikeaa oli löytää näyttelijöitä, jotka osasivat pelata jääkiekkoa.
Nick Nolten sanotaan yrittäneen luistelemista päästäkseen tähän elokuvaan, mutta hän ei pystynyt tekemään sitä vakuuttavasti.
Steve Carlson pelasi Oilersissa viimeisellä WHA-kaudella ja oli itse asiassa vasta 17-vuotiaan pitkätukkaisen ja hoikan Wayne Gretzky-nimisen pelaajan kämppäkaveri pelimatkoilla.
Carlson oli tätä ennen pelannut Hartfordissa samassa joukkueessa Gordie Howen kanssa. Myöhemmin hän pelasi NHL:ssä Los Angeles Kingsissä. Hansonin veljesten nuorin siis pelasi Gordie Howen, Wayne Gretzkyn ja Marcel Dionnen kanssa.
NykyNHL:stä tuttuja nimiä liittyy myös Slapshot-legendaan. Washington Capitalsin valmentaja Bruce Boudreau esiintyi elokuvassa vastustajan paidassa.
Paul Newmanin esittämän Reggie Dunlopin kotina elokuvassa näytetty kämppä oli Boudreaun ja Philadelphia Flyersin GM Paul Holmgrenin koti Johnstownissa.
Steve Carlson istuu pukukopissa keskimmäisenä Hnssonin veljeksistä.
Lämäri elokuvassa usein mainittu henkilö Eddie Shore (1902-1985) oli oman aikansa pioneeri.Huipputaidot ja ilkeydet samassa värikkäässä paketissa. Täysin peloton, hyvin luistimillaan etenkin sivusuuntaan liikkuva ilkeä puolustaja.Jonka viha vastustajia kohtaan oli lähes legendaarinen.
Eddie sai NHL-uransa aikana 978 tikkiä, 16 nenämurtumaa, viisi leukamurtumaa. Eddie Shore pelasi 50-55 minuuttia ottelussa ollen NHL:n paras luistelija ja paras puolustaja ennen Norris-palkintoa yli kymmenen vuoden ajan.
Vuoden 1926 playoffseista,Edmonton Eskimosin nuorella Eddie Shorella oli niin paha ventti jalassaan, että hänen luistimensa täyttyi verestä. Eddie vetäisi lääkärin määräyksen vastaisesti tikit irti jalastaan ja pelasi Victoria Cougarsia vastaan. Cougars voitti pelisarjan, mutta hävisi Stanley Cupin seuraavassa sarjassa Montreal Maroonsille.
Eddie Shore tappeli viiden eri Montreal Maroons-pelaajan kanssa Montrealin Forumissa ja lähti sairaalaan heistä kahden viimeisen kanssa samalla ambulanssilla jo marraskuussa vuonna 1929. Tämä on edelleen epävirallinen NHL ennätys.
Eddie Shore tappeli viiden eri Montreal Maroons-pelaajan kanssa Montrealin Forumissa ja lähti sairaalaan heistä kahden viimeisen kanssa samalla ambulanssilla jo marraskuussa vuonna 1929. Tämä on edelleen epävirallinen NHL ennätys.
Joulupäivänä vuonna 1930, Boston Bruinsin ja Philadelphia Quakersin välisessä NHL-ottelussa alkaneen joukkotappelun rauhoittamiseksi jäälle säntäsi tusinan verran bostonilaisia poliiseja.
Eddie Shore osoitti erityistä joulumieltä ottaen kolme viiden minuutin tappelujäähyä tuossa yhdessä ottelussa.
Eddie Shoren korva lähti joskus kokonaan irti Bostonissa. Eddien väitetään kävelleen Bostonin yössä etsimässä lääkäriä, joka voisi ommella korvan takaisin kiinni. Kun sellainen löytyi, kovapintainen Eddie ei halunnut puudutuspiikkiä.”Just give me a mirror, Doc”, oli Eddie sanonut. ”Anna minulle peili, että voin varmistaa korvan menevän oikeaan paikkaan.
Joulukuun 12. oli surullisen kuuluisan Ace Bailey/Eddie Shore-tapauksen vuosipäivä. Vuonna 1933 Boston Gardenissa pelatussa ottelussa Bruinsin Eddie Shore lähti kostamaan taklausta, jonka hän luuli olleen King Clancyn tekemä.
Shore tilttasi ensimmäistä vastaantullutta Leafs-pelaajaa selkään ja tämä sattui olemaan Ace Bailey, joka löi paljaan päänsä Gardenin jäähän. Bailey henki onnistuttiin pelastamaan, mutta hänen peliuransa oli päättynyt vaikeaan aivovammaan.Kahta kuukautta myöhemmin NHL järjesti Ace Baileyn omaisia auttaakseen hyväntekeväisyysottelun. Tuo Toronton Maple Leaf Gardenissa pelattu peli oli ensimmäinen NHL:n All Star-ottelu. Bailey ja Shore paiskasivat kättä sovinnon merkiksi ennen ottelua ja Baileyn paita #6 jäädytettin, ensimmäisenä NHL-pelipaitana.